KVVY Tutkimus Oy aloittaa vuoden alussa

Julkaistu: 19.12.2017
Kategoriat: Ajankohtaista, Laboratorio

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:ssä (KVVY) tapahtuu vuoden vaihtuessa organisaatiomuutos, jonka jälkeen KVVY:n toiminta jatkuu yhdistyksen ja yhtiön yhdistelmänä. Jatkossa palvelujen myynti tehdään KVVY Tutkimus Oy:n kautta ja yleishyödyllisistä hankkeista sekä jäsentyöstämme vastaa yhdistyksemme. Vuoden 2018 alusta lähtien Y-tunnuksia on kaksi, mutta tavoitteita vain yksi: puhtaampi ympäristö ja puhtaammat vesistöt.

Organisaatiomuutos parantaa toimintamme läpinäkyvyyttä. Jäsenistömme hyväksyi organisaatiomuutoksen vuosikokouksessaan 19.5.2017. Voimassa olevat palvelusopimukset siirtyvät vuoden alussa yhtiömme KVVY Tutkimus Oy:n hoidettaviksi. Henkilöstössä ei tapahdu muutoksia ja samat tutut yhteishenkilönne jatkavat tehtävissään aikaisempaa paremmassa toimintaympäristössä. Yhteystietomme säilyvät myös ennallaan. Katso uudet laskutustiedot tästä.

Perustamisvuodestaan 1961 lähtien KVVY on ollut puolueeton ja tinkimätön asiantuntija, joka on tutkinut, auttanut, neuvonut ja jakanut tietoa erityisesti suomalaisten vesistöjen tilaan ja suojeluun liittyvissä teoissa. Näin on myös tulevina vuosina. KVVY:n palveluista ovat nauttineet jäsenemme ja asiakkaamme – lukuiset yritykset, kunnalliset laitokset, yhdistykset ja aivan tavalliset ihmiset. KVVY:n palvelujen, asiantuntemuksen ja tutkimustiedon sekä historian yhdistelmä on ainutlaatuinen. KVVY:n työn tarkoitus ja tavoitteet eivät ole muuttuneet, ja liiketoiminta on meille keino tehdä hyvää.

KVVY:lle ja KVVY Tutkimus Oy:lle on myönnetty Suomalaisen työn liiton Avainlippu –alkuperämerkki sekä Yhteiskunnallinen yritys –merkki. Avainlippu –merkillä kerromme palveluidemme suomalaisesta alkuperästä ja suomalaista työtä edistävästä vaikutuksesta. Yhteiskunnallinen yritys –merkillä viestimme, että ensisijainen tavoitteemme on ratkaista yhteiskunnallisia ja ympäristöongelmia sekä tuottaa yhteiskunnallista hyvää.

Jäsenistömme muodostaa yhdistyksemme ja yhdistyksemme omistaa 100 %:sti KVVY Tutkimus Oy:n, joka tarjoaa asiakkailleen laadukkaat ja monipuoliset laboratorio-, tutkimus- ja asiantuntijapalvelut. Palveluidemme avulla vastaatte turvallisesti ympäristö- ja tutkimustoimintaan liittyviin haasteisiinne.

 

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jukka Mattila
Puh. 03 246 1261
etunimi.sukunimi@kvvy.fi

Soita meille Soita meille