Vain huollettu jätevesijärjestelmä toimii hyvin

Julkaistu: 19.06.2017
Kategoriat: Jätevesineuvonta, Yhdistys

Toimiva vesihuolto on asumisen perusedellytyksiä. Vesihuoltolaitoksen verkostojen ulkopuolella asuvan tulee huolehtia kiinteistönsä vesihuollosta pääsääntöisesti itse. Toimivat vesihuoltoratkaisut lisäävät asumismukavuutta ja pitävät lähiympäristön puhtaana.  Ei kuitenkaan riitä, että kiinteistölle on asennettu asianmukainen jätevesijärjestelmä, sillä jokaisen järjestelmän toiminnan edellytys on säännöllinen seuranta ja asianmukainen huolto. Vain huollettu jätevesijärjestelmä toimii.

 

Järjestelmänmukaista huoltoa

Jätevesijärjestelmän vaatima seuranta ja huolto riippuu kiinteistölle valitusta järjestelmästä. Aina tulisi myös ensisijaisesti noudattaa järjestelmän valmistajan antamia ohjeita. Useimpien järjestelmien tärkein yksittäinen huoltotoimi on lietteen tyhjennys riittävän usein. Järjestelmän tyyppi, koko ja käyttömäärä ohjaavat tyhjennystiheyttä, nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää 1-2 kertaa vuodessa tapahtuvaa tyhjennystä.

Järjestelmän rakenteiden kuntoa on helpoin tutkia tyhjennyksen jälkeen. Säiliöt ja putkiliitokset tulisi olla ehjiä, eikä niihin saisi päästä sadevettä.  Maaperäkäsittelyjärjestelmissä on syytä tarkistaa myös mahdollisten jako- ja kokoomakaivojen sekä ilmanvaihtoputkien tilanne ainakin pari kertaa vuodessa. Kaikkiin imeytysputkiin pitäisi virrata tasaisesti jätevettä, mutta tuuletusputkissa sitä ei enää saisi näkyä. Jos vesi jää putkistoon seisomaan, voi se olla merkki maaperän osittaisesta tukkeutumisesta.

Laitepuhdistamon toimintaa on helpoin seurata aktiivilietteen laskeutuskokeen avulla. Laskeutuskoe kuvastaa puhdistamon biologisen toiminnan tehoa. Kokeen avulla voidaan myös määrittää ylimäärälietteen tyhjennystarve. Myös pumppujen ja laitteistojen kunto on hyvä tarkistaa säännöllisesti.

 

Järjestelmän toimintakunnon arvio

Jos järjestelmän säännöllisten hoito- ja huoltotoimenpiteiden yhteydessä havaitaan jotakin poikkeavaa, kannattaa siihen reagoida saman tien. Routineet tai rikkoutuneet liitokset voivat päästää jätevettä tai lietettä väärään paikkaan ja aiheuttaa järjestelmän isompaa vioittumista tai hygieenistä riskiä. Myös esimerkiksi säiliöiden vedenpinnan merkittävä nousu poistoputkea ylemmäksi voi tarkoittaa osittaista tukkeutumista järjestelmässä. Maaperäkäsittelyjärjestelmän kohdalla kyse voi olla myös kentän osittaisesta tukkeutumisesta. Laitepuhdistamossa taas ensimmäisen osaston täyttyminen voi olla seurausta liian suuresta lietemäärästä tai vioittuneesta laitteistosta.

Myös voimakas tai pitkään jatkuva haju ovat usein merkki järjestelmän ongelmista. Haju voi johtua ilmakierron ongelmista tai olla seurausta järjestelmän tukkeutumisesta. Järjestelmän toimintakuntoa tuleekin seurata säännöllisesti ja tehdä tarvittavat kunnostustoimet ajoissa, näin vältytään isommilta ongelmilta.

 

Järjestelmän käyttöikä

Kuten millä tahansa teknisellä laitteella, myös jätevesijärjestelmällä on oma käyttöikänsä. Käyttöikä riippuu järjestelmästä ja käyttömäärästä, mutta karkeana yleistyksenä voidaan sen sanoa olevan 15-25 vuotta. Käyttöikä voi kuitenkin jäädä lyhyeksi, mikäli järjestelmä ei vastaa kiinteistön tarpeita, sitä ei ole rakennettu oikein tai järjestelmän hoito- ja huoltotoimet laiminlyödään. Järjestelmän rakentaminen on kohtuullisen iso investointi ja oikeilla järjestelmän hoito- ja huoltotoimilla voidaan taata tämän investoinnin pitkäikäisyys. Säännöllinen huolto voi siis myös säästää rahaa.

 

KVVY neuvoo Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY) jätevesineuvojat ovat asukkaiden ja mökkeilijöiden apuna Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Jos järjestelmän huollosta tai toimintakunnosta herää kysymyksiä ovat neuvojat tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostilla. Lisäksi pääosin Kanta-Hämeessä toteutetaan neuvonnan kesäkiertue, jossa asukkaat ja mökkiläiset voivat tulla tapaamaan neuvojia oman kunnan kesätapahtumiin. Katso kiertuekalenteri kvvy.fi/tapahtumakalenteri/. Neuvonta on asukkaille ja mökkiläisille maksutonta.

Lisätietoa jätevesijärjestelmien käytöstä ja huollosta löydät kvvy.fi/hajajatevedet/kaytto

 

Ota yhteyttä

Vastaava jätevesineuvoja Lauri Sillantie
puh. 050 570 9511
lauri.sillantie@kvvy.fi