KVVY: n uutiskirje Vesiviesti on ilmestynyt

Julkaistu: 16.11.2015
Kategoriat: Yhdistys

Vesiviesti on KVVY:n uutiskirje jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Marraskuussa ilmestyneen Vesiviestin pääteemana on kertoa kuulumisia yhdistyksen uusista Tampereen toimitiloista ja kutsua yhteistyökumppaneita tutustumaan tiloihin 1.12.

KVVY:n päätoimipaikka muutti vuonna 2015 uusiin, sille suunniteltuihin toimitiloihin Tampereen Sarankulmaan. Uudet tilat mahdollistavat laadukkaan toiminnan ja sen kehittämisen myös jatkossa. KVVY:ssä työskentelee nykyisin noin 100 asiantuntijaa, joista Tampereella yli 80. ”Uudet toimitilat olivat KVVY:n toiminnassa valtava harppaus eteenpäin ja satsaus tulevien vuosikymmenten toimintaan”, toteaa toiminnanjohtaja Jukka Mattila tyytyväisenä.

KVVY-Tampere järjestää avoimien ovien päivän uusissa toimitiloissaan 1.12.2015. Tervetuloa tutustumaan tiloihimme ja jututtamaan asiantuntijoitamme!

Ohjelma

klo 8.00 Verkostoidu joulupuuron ääressä.

klo 9:00-9:15 Toiminnanjohtajan tervehdys

klo 8-11 Laboratoriokierrokset, osastojen toiminnan esittelyt

klo 13 Laboratoriokierros, osastojen toiminnan esittelyt

klo 14 Laboratoriokierros, osastojen toiminnan esittelyt

 

Lue koko Vesiviesti