Yhteisten vesien äärellä- video julkaistu

Julkaistu: 26.10.2021
Kategoriat: Yhdistys

Video on tehty osana WATERDRIVE -hanketta, jossa myös KVVY ry on mukana. WATERDRIVE on kansainvälinen yhteistyö- ja tiedonvaihtohanke, jonka tavoitteena on tuottaa eri tahojen välisen yhteistyön avulla tietoa parhaista menetelmistä, toimintatavoista ja työkaluista, joilla maatalouden sekä vesienhoidon intressejä voidaan sovittaa yhteen huomioiden yhdenaikaisesti myös muiden sektoreiden tarpeet. Hanke tuo yhteen asiantuntijoita kaikista Itämeren alueen maista (Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa ja Venäjä).

Video kertoo kalatalouden, yhdyskuntarakentamisen sekä maatalouden näkökulmista vesienhallinnan toimenpidekokonaisuudessa. Eri asiantuntijoiden välisen yhteistyön avulla on mahdollista sovittaa yhteen maankäytön, vesienhoidon ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteet. Videolla esiintyvät tahot toimivat tiiviissä yhteistyössä myös hankkeen ulkopuolella.  Mukana yhteistyössä ovat:

Hämeen Kalatalouskeskus

Porvoon Kaupunki

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Etelä-Suomen Salaojakeskus

BALTIC SEA ACTION GROUP

ProAgria Etelä-Suomi

Louhintahiekka Oy

Suomen Ympäristökeskus

Video on tuotettu yhteistyössä Kalastajankanavan kanssa, ja sen voi katsoa täältä.

Soita meille Soita meille