<? the_title(); ?> - KVVY

Yhteiskunnallinen yritys

KVVY Tutkimus Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

KVVY Tutkimus Oy:llä on ollut Yhteiskunnallinen yritys –merkki vuodesta 2018 alkaen. – Haimme merkkiä samalla, kun yhtiöitimme KVVY:n palveluliiketoiminnan. Haluamme osoittaa, että toimintamme arvopohja pysyi ennallaan, vaikka yhdistyksen sijaan palvelemme nyt yrityksenä, KVVY Tutkimus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Mattila kertoo.

KVVY Tutkimus Oy:n toiminta pohjaa pitkään yhdistystaustaan ja yhdistys omistaa yhtiön kokonaan. Yhdistystausta näkyy vahvana arvopohjana sekä alueen ja sen toimijoiden hyvänä tuntemuksena. Yhtiön tuotot käytetään toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja yhdistyksen neuvonta- ja tutkimustoiminnan tukemiseen. KVVY Tutkimus Oy:n palveluita ostaessasi voi olla varma, että paitsi tuet suomalaista työtä myös kannat vastuuta yhteisen ympäristömme tulevaisuudesta. – Tämä on asia, joka näkyy vahvasti jo työhaastatteluissa. Meille hakeutuu töihin ihmisiä, joille ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuus ovat tärkeitä arvoja, toimitusjohtaja Jukka Mattila kertoo.

– Tässä työssä voi vaikuttaa siihen, että tulevaisuus näyttää paremmalta. Minulle on tärkeää, että työlläni on yhteiskunnallista merkitystä, toteaa KVVY Tutkimus Oy:n pitkäaikainen näytteenottaja Markku Nieminen.

Ota yhteyttä:

Jukka Mattila

Toimitusjohtaja
Limnologi
Puh. 03 246 1261

Jorma Nordlund

Asiakkuuspäällikkö
Puh. 03 246 1240


Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muodossa: etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Soita meille Soita meille