Pirkanmaan Pro metsä -palkinto KVVY Yhdistykselle

Julkaistu: 13.06.2025
Kategoriat: Ajankohtaista, Yhdistys

Pirkanmaan metsäneuvosto on myöntänyt vuoden 2025 Pro metsä -palkinnon Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:lle. Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa. Palkinto myönnetään kiitoksena aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.

12.6.2025 luovutetun palkinnon perusteluissa todetaan, että KVVY Yhdistys on edistänyt aktiivisesti Pirkanmaalla vesistöjen vedenlaadun parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Yhdistys on tunnistanut mahdollisia kunnostuskohteita maa- ja metsätalouden valuma-alueilta ja laatinut erilaisia vaikuttavia toteutussuunnitelmia. Yhdistys on myös osallistunut aktiivisesti hankkeiden toteutukseen yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

– Yhdistys antaa myös runsaasti neuvontaa vesistökunnostuksesta ja jalkauttaa tietoa vesien tilasta, vesistökunnostuksen perusasioista sekä vesienhoidon tavoitteista, sanoo Pirkanmaan metsäneuvoston sihteeri ja Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan elinkeinopäällikkö Ari Lähteenmäki.

Tunnustuspalkinnon saajan valitsevat maakunnalliset metsäneuvostot saamiensa ehdotusten pohjalta.

Palkinnon KVVY Yhdistykselle luovutti Pirkanmaan metsäneuvoston sihteeri Ari Lähteenmäki, ja sen ottivat vastaan kehityspäällikkö Hanna Arola, kehitysjohtaja Janne Pulkka sekä toiminnanjohtaja Jukka Mattila KVVY Yhdistyksestä.

Palkinnon kunniaksi KVVY Yhdistyksen toimitilojen edustalle istutettiin pilarimänty ”kuvastamaan kasvua, tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä”. Mukana istutuspuuhissa olivat projektipäällikkö Mari Lilja (Suomen metsäkeskus), Hanna Arola, Janne Pulkka, Ari Lähteenmäki sekä Jukka Mattila. Kuva: Konsta Hartikainen

Soita meille Soita meille