Pohjanäytteenottajat surviaistoukkajahdissa

Niitä pitäisi olla ainakin sata.

– Saapa nähdä, viimeksi niitä ei oikein meinattu löytää.

Näytteenottajat Marko Nieminen ja Pekka Westerling ovat matkalla etsimään surviaissääsken toukkia Tampereen Pyhäjärven syvänteen pohjamudasta. Toukkia kannattaa etsiä syksyisin ilmojen viiletessä, kun hyönteiset lakkaavat lentämästä. Tällä kertaa toukkia haetaan Pyhäjärven syvänteestä, missä Tampereen kaupungin jätevesien vaikutus parhaiten näkyy. Toukista on tarkoitus tutkia mahdollisten haitta-aineiden vaikutuksia niihin.

– Chironomidae-heimon toukat viihtyvät vähähappisessa ympäristössä, joten mitä syvemmältä toukkia etsitään, sitä todennäköisemmin niitä löytyy, kertoo Marko. – Pyhäjärven veden laatu on suhteellisen hyvä, mikä heijastuu myös järven happitilanteeseen. Hapen määrä on vähäisempi vain todella syvissä kohdissa.

Ollaan Pyhäjärven syvänteen päällä, syvyys on reilut 40 metriä. Kun pohjaeläinnoudin on pohjassa (kyllä, sen tuntee yli 40 metrin syvyydestäkin), köyttä pitkin päästetään putoamaan metalliholkki, joka sulkee noutimen. Noudin vedetään käsivoimin ylös, ja sen sisältö tyhjennetään saaviin. Sitten sama uudelleen.

Alkaa sataa.

Näytteenottajalla on oltava maltti matkassa

Kun miehet keikkuvat veneessä ja veneen reunalla, tulee mieleen kysyä, onko ikinä sattunut mitään? – Ei juuri. Näytteenoton sertifioinnissa kysytään riskitilanteita, eikä niitä kauheasti ole ollut, sanoo Marko.

Sen verran kuitenkin on lipsahtanut, että miehet ymmärtävät olla varovaisia. Että pystyy kuvittelemaan, jos olisikin liukastuessaan lyönyt pahasti päänsä rantakivikkoon, tai jos kevätjäillä olisi jäänyt uveavanto huomaamatta. Nyt miehet ovat kahdestaan liikkeellä, mutta näytteenottajat liikkuvat monesti yksin, ja paikoissa, joissa muut eivät liiku. Varovainen täytyy olla.

Surviaissääskentoukkia nolla

Saaveihin kerätyt näytteet seulotaan halkotelinettä muistuttavilla siivilöillä, 0,5 millimetrin seulalla. Näyte kerrallaan kaadetaan saavista siivilään, ja siivilää huljutellaan vedessä, kunnes seulan läpi ei enää poistu mitään. Kun syvänteiden pehmeä ja hienojakoinen pohja-aines huuhtoutuu siivilästä pois, pitäisi myös toukkia näkyä. Vielä ei ainakaan näy.

Toista saavia seulaan tyhjentäessään Marko miettii ääneen, haiseeko näytteessä sellu. Samaan aikaan Pekka pyörittelee omaa siiviläänsä ja toteaa, että näyte vaikuttaa öljymäiseltä. – Vanhoja syntejä, kuuluu vaimeasti.

Näytteenottajat haistelevat saavien sisältöä. Sedimentistä tosiaan nousee selvä sellun haju. Toukkia ei vieläkään näy. Kun kaikki saavinpohjat on huljuteltu, surviaisentoukkia ei ole havaittu yhtäkään. Pitäisi olla punaisia, mutta ei ole minkään muunkaan värisiä.

– Voihan olla, että järven pohjassa oleva hapetin on auttanut, eikä laji enää viihdy täällä, miettii Pekka. Pitää jatkaa etsimistä.

Markon vinkit pohjaeläinten etsintään:

• oikeanlaiset noutimet ja muu välineistö mukana
• kelluntapuku tai pelastusliivi päälle
• oikea näytteenottopaikka ja -syvyys
• riittävästi oikeankokoisia purkkeja – purkkien koko täytyy miettiä näytteenottopaikan mukaan, esimerkiksi sammalia ja lehtiä sisältävät joen pohjanäytteet tarvitsevat järvenpohjasta otettuihin näytteisiin verrattuna enemmän tilaa

Teksti ja kuvat: Hanna Määttänen, artikkelin yläkuva surviaissääsken toukista: Jaana Lahdenniemi

Blogikirjoitus on osa KVVY:n viestintäharjoittelija Hanna Määttäsen toimittamaa ”Näytteenottajan matkassa”- sarjaa, jossa tutustutaan KVVY:n näytteenottajien työhön ja erilaisiin näytteenottomenetelmiin.