Syksyllä tutkitaan lasten kanssa Loimijoen veden laatua
Julkaistu: 26.08.2019Kategoriat: Ajankohtaista, Loimijoen alue
Keväällä alkanut Mitä kuuluu Loimijoelle? -sarja saa jatkoa. Syksyllä kohderyhmänä on lapset. KVVY tekee neljän jokivarren alakoulun lasten kanssa vesitutkimuksia Loimijoen rannassa elo-syyskuun taitteessa. Lisäksi vesitutkimuksia pääsee kokeilemaan koko perheen kanssa elokuun viimeisenä lauantaina Forssassa järjestettävän kaupunkisuunnistuksen rastilla Kurkkaa Loimijokeen.
Vesiopetuspäivät pidetään elokuun viimeisellä viikolla Jokioisilla Miinan koulun ja Ypäjällä Perttulan koulun kanssa sekä syyskuun ensimmäisellä viikolla Loimaan Keskuskoulun ja Huittisten Vampulan Sallilan koulun kanssa. Opetukseen osallistuu kaikkiaan yli 200 alakoulun 4-6 luokkien oppilasta. Opetustuokion aikana oppilaat pääsevät kokeilemaan ammattilaisten käyttämiä näytteenottimia ja tutkimusmenetelmiä, tutustumaan koeverkkokalastukseen sekä tutkimaan jokirannasta löytyviä ötököitä. Opetustuokion tavoitteena on jakaa tietoa vesien tilasta ja innostaa lapsia tekemisen kautta itsekin lähivesistään huolehtimaan.
Vesitutkimukset on myös yhtenä rastina Suomen luonnon päivänä 31.8. Forssassa järjestettävässä Kaikki päin puistoa -Forssan kaupunkisuunnistustapahtumassa. Toimintarastilla Loimijoen rannassa pääsee kurkistamaan vesikiikarilla pinnan alle ja mittaamaan Loimijoen näkösyvyyttä.
Vesiopetus on osa laajempaa Loimijoen alueen vesienhoidon koordinointityötä, jota KVVY tekee yhdessä alueen kuntien ja sidosryhmien kanssa. Vesiopetus on osa LounaPlussa Leaderin osarahoittamaa Loimijoen vesiviesti -hanketta ja Loimaalla ja Huittisissa osa kuntarahoitteista edistämistyötä. Kaupunkisuunnistuksen järjestää Forssan luontomuseon Luonto lähellä -hanke. Hanke osallistuu myös Perttulan koulun vesiopetuspäivään.
Lisätiedot koulujen vesiopetuspäivistä:
Projektiasiantuntija Laura Virtanen
puh. 050 476 3500
Lisätiedot kaupunkisuunnistuksen Kurkkaa Loimijokeen rastista:
Ympäristöasiantuntija Hanna Alajoki
puh. 03 246 1231
kvvy.fi/kurkkaa-loimijokeen-forssassa-31-8-klo-10-13
Sähköpostit muodossa: etunimi.sukunimi@kvvy.fi