<? the_title(); ?> - KVVY

Kalat ja ravut

Vesistöjen kala- ja rapukannat kertovat omalta osaltaan vesistöjen tilasta. Luotettava ja puolueeton tieto kala- ja rapukantojen tilasta on avainasemassa esimerkiksi erilaisten vesistöön kohdentuvien toimenpiteiden vaikutusten arvioinnissa sekä uusien toimenpiteiden suunnittelussa. KVVY:n tavoitteena on tuottaa tätä tietoa niin vesialueiden omistajille, kunnille ja kaupungeille, toiminnanharjoittajille kuin myös viranomaisille.

Kun hankkeiden tai muun ihmistoiminnan vaikutuksia kala- ja rapukantojen tilaan selvitetään, on olennaista tietää eri lajien ekologiset elinvaatimukset sekä ne päätekijät, jotka vaikuttavat kannan tilaan tai säätelevät sitä.  Kala- ja rapukantojen tilaan vaikuttavat ihmistoimintojen lisäksi myös niistä riippumattomat tekijät, esimerkiksi lajien välinen kilpailu. Minkään eläinlajin kanta ei ole staattisessa tilassa, vaan tila on jatkuvassa muutoksessa ympäristön kanssa. Tarkkailuissa kala- ja rapukantojen tilassa tapahtuvat muutokset voivat olla nopeastikin havaittavissa, mutta tilan seurannan kannalta merkittävimmät muutokset tapahtuvat yleensä pidemmän ajan kuluessa. Kala-ja rapukannoissa tapahtuvien muutosten havainnointi vaatiikin yleensä pidempiaikaisia säännöllisin väliajoin toteutettuja seurantoja.

Alasivuilta löydät lisätietoa erilaisista kalataloudellisten tarkkailujen tutkimusmenetelmistä sekä vesistöjen tilan parantamiseen tähtäävästä työstämme.

Soita meille Soita meille