Loimijoki uusille uomille Huittisten Korkeakoskella

Julkaistu: 06.04.2020
Kategoriat: Loimijoki

Huittisten korkeakoskelaisia on jo pidempään huolettanut Loimijoen kyljessä olevan Vuorisenlahden suuaukon umpeenkasvu niin, että kalatkaan eivät enää pääse lahteen kutemaan. Lisäksi on ollut puhetta Loimijoen vanhan uoman kunnostamisesta tulvien hillitsemiseksi ja lahden veden vaihtuvuuden lisäämiseksi. Maaliskuun puolivälissä pieni joukko asukkaita päätti tarttua toimeen ja kokoontui yhteen pohtimaan yhdistyksen perustamista kylän asioita edistämään. Kesken kokouksen tuli tieto Huittisten ensimmäisestä koronatartunnasta. -Hetken tuumailun jälkeen päädyttiin siihen, että aikaa ei ole hukattavaksi ja päätimme yksissä tuumin perustaa yhdistyksen saman tien, kertoo Korkeakosken seutu yhdistyksen tuore puheenjohtaja Pertti Kuisma.

Yhdistyksen perustaminen ei ole ainoa asia, joka on nytkähtänyt Korkeakoskella pikavauhdilla käyntiin. Myös kunnostussuunnitteluun ryhdyttiin vain muutaman puhelinsoiton jälkeen, kun suunnitelman tekemiselle tarjottiin yllättäen rahoitusta Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta. Niinpä maastomittauksia tehtiin pika-aikataululla joulunalusviikolla, kun Loimijoki lainehti tulvakorkeudessa ja Vuorisenlahti oli juuri edellisenä yönä saanut pienen jääpeitteen. -Eipä ole ennen tällaisissa oloissa korkomittauksia tehty, huokaa toiminnanjohtaja Janne Pulkka pääsuunnittelusta vastanneesta Etelä-Suomen Salaojakeskuksesta. Ilman KVVY Tutkimuksen maastomiesten apua ja laitteita ei hommasta olisi kyllä tullut mitään. Maastopäivänä paikalla oli myös iso joukko lähialueen maanomistajia ja suunnittelu saatiinkin heti liikkeelle heidän toiveidensa mukaisesti.

kaksi miestä veneessä vesi osin jäätynyt
Tulva ja pieni jääpeite tekivät maastomittausten tekemisestä poikkeuksellisen haastavaa. Salaojakeskuksen ja KVVY:n maastomiesten yhteistyöllä homma saatiin kuitenkin hoidettua.

Monitavoitteinen kunnostussuunnitelma

Kunnostussuunnittelun lähtökohtana oli erityisesti kalatalous. -Vuorisenlahteen pääsi minun nuoruudessani vielä soutuveneellä, mutta enää se ei ole mahdollista, koska lahden suu on täysin umpeen kasvanut, toteaa Loimijoen rannalla ikänsä asunut Ilmari Metsämäki. Umpeenkasvu estää myös kalojen pääsyn lahdelle. Yksi kunnostuksen päätavoitteista onkin, että hauki taas pääsisi lahdelle kutemaan. Toinen pitkäaikainen haave alueen asukkailla on vanhan, jo umpeen kasvaneen jokiuoman palauttaminen taas virtaavaksi. Nyt siellä on vettä vain tulvahuippujen aikaan. -Uoma on mahdollista palauttaa virtaavaksi suhteellisen pienellä kaivamisella ja uoman penkalta löytyy jo valmiiksi kiviä, joilla uomasta saadaan muotoiltua kaunis ja monimuotoinen virkistyskohde koko alueelle. Uskoisin, että kun vesi saadaan taas Vuorisenlahdessa kiertämään, pysyy myös lahden suu jatkossa paremmin auki, kertoo Janne Pulkka suunnitelmasta. Kunnostuksella tavoitellaan myös tulvien hallintaa niin, että vesi enää nousisi pelloille ja tielle, vaan kulkisi hallitummin vanhan kunnostettavan uoman kautta.

Yhteinen tekeminen yhdistää

Työsarkaa tuoreella yhdistyksellä siis riittää suunnitelman toteuttamisessa. Jäsenhankinta on kuitenkin lähtenyt hienosti liikkeelle ja huhtikuun alussa jäseniä oli jo yli 40. -Tulvat on maanviljelijälle iso harmi ja tuo motivaatiota asioiden kuntoon laittamiselle, toteaa yhdistyksen sihteeri Jussi Huhtala. Tällaiset monitavoitteiset kunnostushankkeet tuovat kylille kaivattua elävyyttä ja yhteinen projekti vahvistaa yhteisöllisyyttä ja me-henkeä.

mies kävelee tulvavedessä puiden välissä
Kunnostettava vanha uoma on tällä hetkellä metsittynyt ja Loimijoen vesi kiertää sen kautta vain tulva-aikana.

 

Teksti: Ympäristöasiantuntija Satu Heino, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
Kuvat: Kalastotutkija Sami Ojala, KVVY Tutkimus Oy

Blogikirjoitus on osa Yhteinen Loimijoki -työtä. KVVY ry koordinoi vesienhoidon edistämistä Loimijoen alueella ja toteuttaa erilaisia neuvonta- ja kunnostushankkeita yhteistyössä alueen kuntien, Ely-keskusten ja muiden sidosryhmien kanssa. Tutustu tarkemmin kvvy.fi/loimijoki.

Soita meille Soita meille