Jokimaan kosteikon työnäytös herätti laajaa kiinnostusta

Julkaistu: 22.03.2024
Kategoriat: Vesi ja ympäristö, Vesiviesti-blogi

Tapahtumassa päästiin seuraamaan kosteikon rakennustöitä. Paikan päällä oli maanomistaja Ville Nuoran lisäksi myös asiantuntijoita kertomassa kosteikon suunnittelun ja rakentamisen vaiheista. Tapahtumaan saapui yli 70 kosteikoista, vesienhallinnasta ja muista ympäristöasioihin kiinnostunutta. Nuora oli valmistautunut väkimäärään auraamalla pellolle reilusti parkkitilaa, ja sitä kyllä tarvittiinkin. Tapahtuman aluksi Vauhtia vesienhoitoon III -hankkeen projektipäällikkö Kirsi Kuoppamäki KVVY Yhdistyksestä kertoi hieman kosteikon taustoista ja siitä, miksi kosteikoita ylipäänsä rakennetaan. Hankkeen osatoteuttaja Vanajavesikeskus oli myös paikalla, samoin kuin mm. Nokian Uutiset:

Suvi Mäkelä (vesistöasiantuntija, Vanajavesikeskus), Kirsi Kuoppamäki (ympäristöasiantuntija, tutkija, KVVY Yhdistys) ja toimittaja Esko Kallioniemi. Kuva: Eeva Einola, Vanajavesikeskus

Kosteikkojen avulla voidaan pidättää ravinteita ja kiintoainetta, ja näin vähentää niiden aiheuttamaa kuormitusta alapuolisissa vesistöissä. Lisäksi kosteikot tarjoavat hyvän elinympäristön monille lajeille, edistäen luonnonmonimuotoisuutta ja sen säilymistä. Ville Nuora toivookin jo ensi kesänä pääsevänsä seuraamaan, kuinka linnut ottavat kosteikon kodikseen.

Maanomistaja Ville Nuora (keskellä) on tyytyväinen seuratessaan suunnitelmien toteutumista kosteikkotyömaalla.

Kosteikon suunnittelu sai alkunsa vuonna 2021 Nuoran omasta aloitteesta. Hän totesi maitansa katsellessaan, että Vassinjoen varrelle jäävä maapala olisi hyvä paikka kosteikolle. Niinpä hän tilasi suunnitelman silloiselta Etelä-Suomen Salaojakeskukselta, jossa suunnittelija Timo Niemelä tarttui tehtävään. Varsinainen toteutus jäi kuitenkin odottamaan tekijää.

Suunnittelija Timo Niemelä (vasemmalla) kertoi kosteikon suunnittelun taustoista ja tavoitteista.
Tapahtuman osallistujat pääsivät tutustumaan rakentuvalle kosteikolle ja keskustelemaan paikalla olleiden asiantuntijoiden kanssa.

KVVY Yhdistyksen ja Vanajavesikeskuksen  valmistellessa Vauhtia vesienhoitoon III -hanketta kaivattiin konkreettisia kohteita toteutukseen ja mieleen muistui Villen suunnalta aiemmin tullut neuvontayhteydenotto. Kosteikon toteutusta ja ennen sitä vaadittavia selvityksiä lähdettiin toteuttamaan hankkeen puitteissa, ja nyt 2024 keväällä kosteikon kaivuutyöt ovat hyvässä vauhdissa. Kosteikon kaivutöiden toteuttajana on urakoitsija Juha-Pekka Perä tiimeineen.

Kosteikko valmistuu kesäksi, ja on mielenkiintoista nähdä, millainen keidas siitä muodostuu.

Lue lisää Vauhtia vesienhoitoon III-hankkeesta: https://kvvy.fi/yhdistys/vvh/

Lue lisää Pirkkavedet verkostosta: https://www.ely-keskus.fi/web/pirkanmaan-ely-keskuksen-vesienhoitoverkostot/pirkkavedet

Teksti: Mia-Maria Koski, KVVY Yhdistys, kuvat: Kirsi Kuoppamäki ja Mia-Maria Koski, KVVY Yhdistys

Soita meille Soita meille