Tietoturva- ja tietosuojakäytännöt
KVVY Tutkimus Oy:n tietoturvapolitiikka
1 Yleistä
Tietoturvapolitiikka määrittelee tietoturvatyön tavoitteet, vastuut ja organisoinnin KVVY Tutkimus Oy:ssä.
Tietoturvallisuuden tarkoitus on suojata tietoaineistot, tietojärjestelmät ja palvelut tietojen luottamuksellisuuteen, eheyteen ja saatavuuteen kohdistuvilta uhkatekijöiltä. Luottamuksellisuudella tarkoitetaan sitä, että tietoa voivat käsitellä vain ne, joilla on siihen oikeus. Eheys tarkoittaa sitä, että tieto on suojattu hallitsemattomilta muutoksilta. Saatavuudella varmistetaan, että tieto on käytettävissä silloin, kun sitä tarvitaan.
Tietoturvallisuus on organisaation turvallisuuskulttuurin keskeinen osatekijä ja eräs tietosuojan toteuttamisen keino. Turvallisuuskulttuurilla tarkoitetaan johdon ja henkilöstön yhtenäistä vakiintunutta tapaa ottaa huomioon turvallisuusnäkökohdat päätöksiä tehtäessä, asioita ratkaistaessa ja prosesseja toteutettaessa.
Tietoturvallisuus koskee jokaista yhtiön työntekijää, toimintoa, palvelua, järjestelmää, tai laitetta, jossa tietoa säilytetään tai sitä liikkuu.
2 Tarkoitus
Tietoturvapolitiikan päämäärä on luoda edellytykset tietoturvallisuuden jatkuvalle kehittämiselle, oikeanlaisen tietoturvakulttuurin ylläpitämiselle ja luoda perusta KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmän häiriöttömän toiminnan varmistamiselle kaikissa olosuhteissa.
Yhtiön jokaisen työntekijän on noudatettava tietoturvapolitiikkaa, sitä täydentäviä periaatteita, ohjeita ja lainsäädäntöä.
3 Vastuut
KVVY Tutkimus Oy:n johto vastaa tietoturvan toteuttamisesta.
Tietohallinnosta vastaava johtaja vastaa tietoturva-arkkitehtuurista, teknisten tietoturvaratkaisujen asianmukaisuudesta ja tietojärjestelmien riittävästä toimintavarmuudesta.
Osastojohtajat vastaavat omien liiketoimintaprosessien asianmukaisesta tietoturvallisuudesta. Kukin yhtiön osasto nimeää tietoturvallisuuden vastuuhenkilön, jonka tehtävä on osallistua tietoturvatyöhön.
Tietohallintopäällikkö vastaa tietoturvaratkaisujen koordinoinnista yhdessä tietohallinnosta vastaavan johtajan ja osastojen nimeämien vastuuhenkilöiden kanssa.
Tietohallintopäällikkö osallistuu uusien tietoturvaratkaisuiden valmisteluun, seuraa alan kehitystä, esittää osastojen vastuuhenkilöille liiketoimintaprosesseihin tarvittavia muutoksia ja edistää turvallisuuskulttuurin ylläpitoa ja kehittymistä.
Lähiesimiesten tehtävä on edistää tietoturvallisuuden toteutumista arkipäivän työtilanteissa.
Jokainen KVVY Tutkimus Oy:n tietoja käsittelevä, tietojärjestelmien ja tietoverkkojen ylläpitäjä ja käyttäjä on omalta osaltaan vastuussa tietoturvallisuuden toteuttamisesta.
4 Tiedottaminen
KVVY Tutkimus Oy:n tietoturvapolitiikasta tiedotetaan henkilöstölle Intranetissä ja se julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi kvvy.fi -sivuilla.
Tietoturvallisuusasioiden tiedottamisesta vastaa KVVY Tutkimus Oy:n toimitusjohtaja.
5 Koulutus
Tietoturvakoulutus on oleellinen osa yhtiön henkilöstön jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Koulutuksessa otetaan huomioon muuttuvat henkilöstön työtehtävät ja organisaation palvelujen kehittyminen.
Tietohallintopäällikkö vastaa tietoturvaohjeiden laatimisesta. Tietoturvaohjeistusta päivitetään tarpeen mukaan ja oleellisista muutoksista tiedotetaan henkilöstölle.
Uudet työntekijät tai muussa suhteessa KVVY Tutkimus Oy:ssä toimivat henkilöt perehdytetään tietoturvamenettelyihin ja ohjeistukseen ennen työtehtäviin ryhtymistä. Tarvittaessa järjestetään koulutustilaisuuksia kohderyhmittäin.
6 Tietoturvallisuuden toteutumisen valvonta
Jokainen työ- tai muun suhteen nojalla KVVY Tutkimus Oy:n tiloissa työskentelevä tai tietojärjestelmää käyttävä henkilö on velvollinen noudattamaan annettuja tietoturvallisuutta koskevia ohjeita ja ilmoittamaan havaitsemistaan tietoturvaa tai tietosuojaa vaarantavista tekijöistä tietohallinnolle.
7 Tietoturvapoikkema
KVVY Tutkimus Oy:n tietoturvaryhmä käsittelee tahalliset tai tahattomat tapahtumat, joiden seurauksena yhtiön vastuulla olevien tietojen ja palvelujen eheys, luottamuksellisuus tai käytettävyys on tai saattaa olla vaarantunut.
Jos poikkeama on saattanut koskea henkilötietoja, poikkeama käsitellään henkilötietojen tietoturvaloukkauksena ja siitä ilmoitetaan viipymättä tietosuojavaltuutetun toimistolle.
Kaikista lainsäädännössä mainituista rikkomuksena tai rikoksena tuomittavista tietoturvapoikkeamaan liittyvistä teoista tehdään tutkintapyyntö poliisille.
8 Sidosryhmät
Yhteistyökumppaneiden kesken solmitaan asianmukaiset salassapitosopimukset.
9 Tietoturvapolitiikan hyväksyntä
KVVY Tutkimus Oy:n hallitus on hyväksynyt 9.4.2021 tämän politiikan ja valvoo sen toteutumista.
KVVY Extranet -palvelun käyttäjärekisterin tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän tietojen käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
KVVY Tutkimus Oy (2823750-1)
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Toimitusjohtaja
Jukka Mattila
KVVY Tutkimus Oy
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. KVVY Tutkimus Oy ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
KVVY Extranet on KVVY:n sopimusasiakkailleen tarjoama verkkopalvelu, jossa voidaan mm. tarkastella tilattuihin palveluihin liittyvien laboratorioanalyysien tuloksia, laatia niistä kuvaajia tai kopioida niitä käyttäjän tietokoneelle sekä tehdä palvelusopimuksen mukaisia tutkimustilauksia. KVVY Extranet ‑käyttäjärekisterin tietoja käytetään tämän palvelun käyttöoikeuksien hallintaan.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
KVVY Tutkimus Oy kerääjä käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla.
Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Rekisterin henkilötiedot saadaan käyttäjän edustaman asiakasorganisaation yhteyshenkilöltä tai asiakasorganisaation KVVY Extranet ‑pääkäyttäjältä.
7.Rekisterin tietosisältö
- sähköpostipostiosoite
- käyttövaltuudet
Tietoja ei yhdistetä muihin rekistereihin
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
KVVY Extranet ‑palvelu tuotetaan Innovatics Oy:n tietojärjestelmässä. Rekisterin henkilötietoja ei siirretä tai luovuteta EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
KVVY Tutkimus Oy:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai KVVY Tutkimus Oy on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla.
9.Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan käyttäjän edustaman asiakasorganisaation yhteyshenkilön tai asiakasorganisaation KVVY Extranet ‑pääkäyttäjän ilmoittamassa muodossa KVVY Extranet ‑käyttäjärekisteriin.
Rekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla.
KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
KVVY Tutkimus Oy korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme.
Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun KVVY Tutkimus Oy on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin KVVY Tutkimus Oy lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon KVVY Tutkimus Oy:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista. Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12.Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia KVVY Tutkimus Oy:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
KVVY Tutkimus Oy
Patamäenkatu 24
33900 TAMPERE
03 2461111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Palautelomake
Palautelomakkeella lähetettyjä tietoja käytetään ainoastaan Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen palvelujen kehittämiseen. Palautteen antajan nimen tai yhteystietojen ilmoittaminen on vapaaehtoista. Palauteviestiä säilytetään ainoastaan sen sisällön perustella tehtävien johtopäätösten tekemiseen kuluvan ajan. Palautetta tai tietoa sen sisällöstä ei luovuta Kokemäenjoen vesistön vesien vesiensuojeluyhdistyksen ulkopuolisille tahoille.
Vesiviesti-asiakastiedotteen tilaaminen
Tilauslomakkeella ilmoitetut tiedot tallennetaan kolmannen osapuolen (Websonic Oy) tietojärjestelmään. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys käyttää Websonic Oy:n tarjoamaa E-maileri-palvelua sähköisen Vesiviesti-tiedotteen koostamiseen ja postittamiseen. Tiedotteen saaneen yhteystiedot poistetaan rekisteristä hänen sitä toivoessaan. Osoitteistoa ei käytetä Vesiviestin lähettämisen lisäksi muihin tarkoituksiin.
Evästeiden käyttö
Käytämme sivuillamme evästeitä (cookie). Eväste on pieni, käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto, joka mahdollistaa internet-sivujen ylläpitäjän tunnistamaan usein sivuilla vierailevat kävijät. Evästeet, joita käytämme, eivät vahingoita tietokoneita, tiedostoja tai loukkaa sivustolla vierailijan yksityisyyden suojaa. Evästeiden vastaanotto voidaan haluttaessa estää käyttäjän internet-selaimesta, mutta se voi aiheuttaa sivujen toimimattomuutta.
Asiakas- ja jäsenrekisterin tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterin pitäjä
KVVY Tutkimus Oy
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry
2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
Toimitusjohtaja
Jukka Mattila
KVVY Tutkimus Oy
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
KVVY Tutkimus Oy tarjoaa vesi- ja ympäristötutkimuspalveluja omistajansa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry:n jäsenistölle ja ulkopuolisille asiakkaille. KVVY Ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää vesien- ja ympäristönsuojelua sekä hoitoa toimialueellaan. Näistä toimijoista käytetään seuraavassa nimitystä KVVY.
KVVY Tutkimus Oy:n käsittelee, kerää ja ylläpitää tuottamiaan palveluita ja tuotteita käyttävien asiakkaidensa henkilötietoja. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry:llä on lakisääteinen velvoite ylläpitää rekisteriä jäsenistään. KVVY suojaa yksityisyyttäsi ja noudattaa kulloinkin voimassaolevaa lainsäädäntöä suojellaksemme sinua yksityishenkilönä.
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä.
KVVY Tutkimus Oy ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. KVVY Tutkimus Oy käyttää henkilötietoja hallinnoidakseen, tarjotakseen, kehittääkseen ja ylläpitääkseen tarjoamiaan tuotteita ja palveluita, käsitelläkseen tutkimustilauksia, ylläpitääkseen palvelujen korkeaa laatua.
Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi. Kun annat henkilötietojasi meille ja hyväksyt soveltuvat käyttöehdot, annat suostumuksesi siihen, että henkilötietojasi käsitellään kutakin palvelua koskevien ehtojen ja tämän tietosuojaselosteen mukaisesti. Jos laki edellyttää sinulta yksityiskohtaisempaa suostumusta, pyydämme sinulta sellaisen suostumuksen.
Tämä tietosuojaseloste yhdessä KVVY Tutkimus Oy Yleisten toimitusehtojen, evästekäytännön ja muiden erillisten ehtojen kanssa, jotka koskevat KVVY:n kulloinkin suorittamaa henkilötietojen käsittelyä, muodostavat perustan, millä tavalla käsittelemme palveluiden käytön yhteydessä sinun tai työnantajasi käyttöömme luovuttamia henkilötietojasi. Tiettyihin palveluihin liittyy siis erilliset ehdot henkilötietojen käsittelyyn liittyen, jotka hyväksyt käyttämällä kyseistä palvelua.
KVVY Tutkimus Oy pidättää itsellään oikeuden tehdä muutoksia tietosuojaselosteen ja palvelujen käyttöehtoihin. Muutoksista ehdoissa ilmoitetaan julkaisemalla uudet ehdot sivustolla KVVY.FI. Suosittelemme, että tarkistat säännöllisesti nämä ehdot.
5. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
KVVY Tutkimus Oy kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Kerääminen ja käsittely voi tapahtua käyttäessäsi palveluitamme, esimerkiksi kun teet tutkimustilauksen toimipaikkamme näytteidenvastaanotossa, sähköpostilla, puhelimitse tai verkkokauppamme kautta. Keräämme henkilötietoja eri tavoin, kuten käyttämällä evästeitä, ilmoittautumis- tai asiakaskyselyitä, uutiskirjeitä. Esimerkiksi erilaisia ilmoittautumistietoja tarvitsemme palveluiden täsmälliseen, ajantasaiseen ja laadukkaaseen tuottamiseen. Henkilötietojasi voidaan käsitellä myös KVVY:n asiakkuudenhallinnan tarkoituksiin.
Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
6. Rekisterin tietosisältö
Keräämme ainoastaan henkilötietoja, joita tarvitsemme tarjoamamme palvelun erillisissä ehdoissa ja tässä tietosuojaselosteessa kuvatuissa tarkoituksissa. Näitä tietoja ovat esimerkiksi nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja osoitetiedot.
7. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset
KVVY Tutkimus Oy kerää henkilötietoja asiakastiedon säilyttämiseen ja hallintaan, palveluiden tarjoamiseen ja tuottamiseen, tiedottamiseen, laskuttamiseen, asiakkuudenhallintaan ja palveluiden markkinointiin.
Sinulla on oikeus milloin tahansa ja veloituksetta kieltää KVVY Tutkimus Oy:tä käsittelemästä sinua koskevia henkilötietoja markkinointitarkoituksiin tai peruuttaa siihen antamasi suostumus. Voit käyttää tätä oikeutta ottamalla yhteyttä meihin. Yhteystiedot löytyvät selosteen lopusta.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
KVVY Tutkimus Oy säilyttää henkilötietoja tämän tietosuojaselosteen ja soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. KVVY Tutkimus Oy käyttää alihankkijoita esimerkiksi tietojärjestelmien toimintaan liittyen, minkä vuoksi henkilötietoja saatetaan siirtää näille alihankkijoille. Alihankkijamme käsittelevät henkilötietojasi ainoastaan KVVY:n puolesta ja antamiemme ohjeiden ja alihankintasuhdetta koskevan sopimuksen mukaisesti.
KVVY:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai KVVY Tutkimus Oy on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. Kehitämme turvajärjestelyjämme vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Muut sovellukset tai sivustot
Sähköiset palvelumme saattavat sisältää linkkejä muihin sovelluksiin tai sivustoihin, joita KVVY Tutkimus Oy ei ylläpidä. Tämä tietosuojakäytäntö soveltuu ainoastaan KVVY Tutkimus Oy:n palveluiden käyttöön. KVVY Tutkimus Oy ei vastaa muiden kuin toteuttamiensa sovellusten tai sivustojen sisällöstä tai niissä tapahtuvasta henkilötierojen käsittelystä.
11. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
Jos yhteystietosi muuttuvat, ilmoita muutoksista meille. KVVY Tutkimus Oy ei vastaa ongelmista, jotka johtuvat siitä, että asiakastiedot ovat vanhentuneita tai epätäsmällisiä, jos olet laiminlyönyt muutoksista ilmoittamisen.
KVVY Tutkimus Oy korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun KVVY Tutkimus Oy on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä selosteen lopussa ilmoitettuun osoitteeseen, jolloin KVVY Tutkimus Oy lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon KVVY Tutkimus Oy:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi, esimerkiksi tekemiesi tilaukseen liittyvien töiden loppuun saattamiseen, laskutukseen, tai tulosten säilyttämiseen, mutta se voi aiheuttaa palveluiden huonontumista tai estää ne myöhemmin kokonaan.
12. Verkkosivuston evästeet
KVVY Tutkimus Oy käyttää evästeitä sähköisisä palveluissaan ja palveluita käyttävän sivustolla kävijän tietokoneelle saatetaan siirtää evästeitä. Lue lisää evästeistä verkkosivujen käyttöehdoistamme.
13. Henkilötietojen luovuttaminen
Jos Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry myy tai muutoin luovuttaa liiketoimintaansa joko kokonaan tai osittain, sinun henkilötietosi voidaan luovuttaa samanaikaisesti.
14. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia KVVY Tutkimus Oy:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
KVVY Tutkimus Oy
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry
Patamäenkatu 24, 33900 Tampere
03 2461 111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Kalastustiedustelujen yhteystietorekisterin tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterin pitäjä
KVVY Tutkimus Oy
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Yksikön päällikkö
Tommi Malinen
KVVY Tutkimus Oy
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
KVVY Tutkimus Oy tarjoaa vesi- ja ympäristötutkimuspalveluja omistajansa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry:n jäsenistölle ja ulkopuolisille asiakkaille. KVVY Ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää vesien- ja ympäristönsuojelua sekä hoitoa toimialueellaan. Näistä toimijoista käytetään seuraavassa nimitystä KVVY.
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. KVVY Tutkimus Oy ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Vesistöihin rakentaminen, niiden kuormittaminen tai muuttaminen on pienimpiä toimenpiteitä lukuun ottamatta luvanvaraista vesi- tai ympäristönsuojelulainsäädännön perusteella. Näihin toimenpiteisiin luvan myöntävä viranomainen sataa määrätä lupaehtoihin kuuluvaksi kalataloudellisia velvoitetarkkailuja, joita KVVY Tutkimus Oy totuttaa asiakkaiden toimeksiannosta.
KVVY Tutkimus Oy kerää tietoja toimialueensa kalastuksesta ja ravustuksesta tarkoituksenaan seurata kala- ja rapukantojen tilaa, istutusten tuloksellisuutta sekä kalastusta ja ravustusta haittaavia tekijöitä. Rekisterin henkilötietoja käytetään kyselylomakkeiden postituksessa.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
KVVY Tutkimus Oy kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
7. Rekisterin tietosisältö
Etunimi, sukunimi, postiosoite ja mahdollisesti kalastusluvan myyjä.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
KVVY Tutkimus Oy säilyttää henkilötietoja tämän tietosuojaselosteen ja soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.
Henkilötietoja ei käytetä eikä luovuteta käytettäväksi suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia eikä markkina- ja mielipidetutkimusta eikä henkilömatrikkelia ja sukututkimusta varten.
KVVY:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai KVVY Tutkimus Oy on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. Kehitämme turvajärjestelyjämme vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
KVVY Tutkimus Oy korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun KVVY Tutkimus Oy on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin KVVY Tutkimus Oy lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon KVVY Tutkimus Oy:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Henkilötietojen luovuttaminen
Jos Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry myy tai muutoin luovuttaa liiketoimintaansa joko kokonaan tai osittain, sinun henkilötietosi voidaan luovuttaa samanaikaisesti.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia KVVY Tutkimus Oy:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
KVVY Tutkimus Oy
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry
Patamäenkatu 24, 33900 Tampere
03 2461 111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Kangasalan Vesijärven vedenkorkeuteen ja alivedenpinnan korkeuden muutoksiin liittyvän tiedustelututkimuksen yhteystietorekisterin tietosuojaseloste | Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
KVVY Tutkimus Oy
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Toimitusjohtaja
Jukka Mattila
KVVY Tutkimus Oy
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. KVVY Tutkimus Oy ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
KVVY Tutkimus Oy toteuttaa vuonna 2021 Kangasalan Vesijärven vedenkorkeuteen ja alivedenpinnan korkeuden muutoksiin liittyvän tiedustelututkimuksen.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
KVVY Tutkimus Oy kerääjä käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla.
Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Tiedustelun eräs tavoite on kartoittaa tiedustelualueen rantakiinteistöjen omistajien näkemyksiä vesistön tämänhetkisestä tilasta, vedenpinnan korkeuksista ja suhtautumisesta vesistön alivedenpinnan korkeuden muutoksiin.
Kiinteistöjen omistajiin otetaan yhteyttä postitse. Kangasalan Vesijärven tiedustelun yhteystietojen lähde on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä Kiinteistötietojärjestelmä.
7. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri sisältää seuraavat tiedot kyselytutkimuksen koskemaan vesialueeseen rajoittuvista kiinteistöistä:
– kiinteistötunnus
– kiinteistön nimi
– kiinteistön omistajan etu- ja sukunimi
-yhteyshenkilön postiosoite
Tietoja ei yhdistetä muihin rekistereihin.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
KVVY Tutkimus Oy:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai KVVY Tutkimus Oy on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmään. KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. KVVY Tutkimus Oy kehittää turvajärjestelyjään vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Manuaaliset aineistot ja rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
KVVY Tutkimus Oy korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme.
Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun KVVY Tutkimus Oy on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin KVVY Tutkimus Oy lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon KVVY Tutkimus Oy:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista. Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia KVVY Tutkimus Oy:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
KVVY Tutkimus Oy
Patamäenkatu 24,33900 TAMPERE
03 2461111
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n yhteystietorekisterin tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Toiminnanjohtaja
Jukka Mattila
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry kokoaa sääntöjensä mukaisesti yhteen alueen vesienhoidon toimijat ja vesienhoidosta kiinnostuneet asukkaat. Kerätyt yhteystiedot tallennetaan Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n yhteystietorekisteriin. Yhteystietoja käytetään Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n ja sen hallinnoimien hankkeiden viestintä- ja tiedotustoimiin, joita ovat mm. uutiskirjeet, tapahtumakutsut ja tiedotteet.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Rekisterin henkilötiedot saadaan uutiskirjeen tilauksen nettilomakkeella, jonka henkilöt itse täyttävät uutiskirjeen tilatessaan ja samassa yhteydessä hyväksyvät antamiensa henkilötietojen rekisteröinnin ja käsittelyn. Lisäksi henkilötietoja kerätään erilaisten yhdistyksen tai sen hankkeiden järjestämien tilaisuuksien ja tapahtumien yhteydessä, joissa lupa henkilötietojen rekisteröintiin ja käsittelyyn annetaan henkilötietojen luovuttamisen yhteydessä.
7. Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin tallennetaan henkilön nettisivustolla olevalla lomakkeella täyttämät tiedot:
– henkilön nimi
– henkilön puhelinnumero
– henkilön sähköpostiosoite
– henkilön organisaatio
Tietoja ei yhdistetä muihin rekistereihin.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
Rekisterinpitäjä käyttää henkilötietojen käsittelyssä ulkopuolisia kumppaneita, joiden kanssa on tehty tietosuojalainsäädännön mukaiset sopimukset henkilötietojen käsittelystä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain, viranomaisen päätöksen tai hankerahoituksen ehtojen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmään.
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. KVVY Tutkimus Oy kehittää turvajärjestelyjään vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Manuaaliset aineistot ja rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista.
Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
KVVY Tutkimus Oy
Patamäenkatu 24, 33900 TAMPERE
03 2461 111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Tietosuojaseloste Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry | kvvy.fi Iso-Tarjannevesi -hankkeen yhteystietorekisterin tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Ympäristöasiantuntija
Heikki Holsti
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. Kokemäenjoen
vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa.
Lue tämä
seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa vuosina 2020 ja 2021 Iso-Tarjanne veden
alivedenpinnan nostamisen selvityshanketta.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Virtain ja Mänttä-Vilppulan
kaupunkien ja Ruoveden kunnan kanssa. Kuntien lisäksi Pirkanmaan ELY-keskus tukee hanketta
taloudellisesti.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Hankkeen eräs tavoite on kartoittaa hankealueen vesistöön rajoittuvien kiinteistöjen omistajien näke-myksiä vesistön tämänhetkisestä tilasta, vedenpinnan korkeuksista sekä suhtautumisesta vesistön ali-vedenpinnan korkeuden nostamiseen. Kiinteistöjen omistajiin otetaan yhteyttä postitse.
Iso-Tarjannevesihankkeen yhteystietojen lähde on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä Kiinteistötietojärjestelmä.
7. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri sisältää seuraavat tiedot hankkeen koskemaan vesialueeseen rajoittuvista kiinteistöistä:
– kiinteistötunnus
– kiinteistön nimi
– kiinteistön omistajan etu- ja sukunimi
– yhteyshenkilön postiosoite
Tietoja ei yhdistetä muihin rekistereihin.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai Kokemäenjoen vesistön vesiensuo-jeluyhdistys ry on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmään.
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoa-misen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. KVVY Tutkimus Oy kehittää turvajärjestelyjään vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Manuaaliset aineistot ja rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henki-lötiedot tai anonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkasta-minen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koske-vista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle al-lekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötie-doista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun Kokemäen-joen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yh-teyttä meihin, jolloin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry lopettaa henkilötietojesi käsitte-lyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista.
Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdis-tys ry suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
KVVY Tutkimus Oy Patamäenkatu 24, 33900 TAMPERE
03 2461 111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n Ikaalisten reitin vesienhoitotyön kehittämistä koskevan Kunnostus 1 -hankkeen yhteystietorekisterin tietosuojaseloste.
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Hankejohtaja
Janne Pulkka
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
4. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa Ikaalisten reitillä Kunnostus 1 -hanketta, jossa yhtenä tavoitteena on konkreettisten kunnostustoimien edistäminen ja toteuttaminen alueella. Tätä tavoitetta varten hankkeessa kerätään mm. maanomistajien ja vesialueiden omistajien suostumuksia tarvittavine yhteystietoineen. Yhteystietoja käytetään mm. suostumusten keräämiseen, tarvittaviin tiedusteluihin ja hankkeen toimista tiedottamiseen.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla.
Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Hankkeen tavoitteena olevien kunnostustoimien suunnittelu ja toteutus edellyttää lähtökohtaisesti asianosaisten, kuten maa- ja/tai vesialueiden omistajien, kanssa käytäviä keskusteluja ja suostumusta.
Kiinteistöjen omistajiin otetaan tarvittaessa yhteyttä postitse. Tällöin yhteystietojen lähde on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä Kiinteistötietojärjestelmä. Kiinteistöjen omistajat voivat halutessaan myös täydentää yhteystietojaan (sähköpostiosoite, puhelinnumero) postitse tapahtuneen yhteydenoton perusteella. Yhteystietoja kerätään myös hankkeeseen liittyvissä yleisötilaisuuksissa, joissa asianosaiset voivat ilmoittaa yhteystietonsa ja hyväksyä antamiensa henkilötietojen rekisteröinnin ja käsittelyn.
7. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri sisältää seuraavat tiedot:
– kiinteistötunnus
– kiinteistön nimi
– kiinteistön omistajan etu- ja sukunimi
– yhteyshenkilön postiosoite
– yhteyshenkilön sähköpostiosoite
– yhteyshenkilön puhelinnumero
Tietoja ei yhdistetä muihin rekistereihin.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmään. KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. KVVY Tutkimus Oy kehittää tietoturvajärjestelyjään vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Manuaaliset aineistot ja rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme.
Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista. Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
Patamäenkatu 24, 33900 Tampere
03 2461111
Vesistökunnostushankkeiden kiinteistötietorekisterin tietosuojaseloste Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterinpitäjä
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Kehityspäällikkö
Hanna Arola
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa.
Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi.
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry suunnittelee ja toteuttaa vesistöjen ja elinympäristöjen kunnostustoimia sekä perustaa ja ylläpitää alueellisia ja paikallisia verkostoja. Vesistö- ja elinympäristökunnostuksiin ja muuhun ympäristön kunnostamiseen liittyvässä edistämis- ja selvitystyössä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n tarvitsee tavoittaa ja tiedottaa paikallisia henkilöitä alueella tekemästään työstä. Rekisterin henkilötietoja käytetään edellä mainittuihin edistämis- ja selvitystyöhön liittyviin postituksiin ja viestintään.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Postitus- ja kiinteistötiedot on hankittu Maanmittauslaitoksen Kiinteistötietopalvelusta. Kiinteistöjen omistajat voivat halutessaan myös täydentää yhteystietojaan (sähköpostiosoite, puhelinnumero) postitse tapahtuneen yhteydenoton perusteella, samassa yhteydessä hyväksyen myös näiden henkilötietojen rekisteröinnin ja käsittelyn.
7. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri sisältää seuraavat tiedot:
– kiinteistötunnus
– kiinteistön nimi
– kiinteistön omistajan ja/tai yhteyshenkilön nimi
– kiinteistön omistajan ja/tai yhteyshenkilön postiosoite
Sekä mahdollisesti myös:
– kiinteistön omistajan ja/tai yhteyshenkilön sähköpostiosoitteen
– kiinteistön omistajan ja/tai yhteyshenkilön puhelinnumeron
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n keräämiä henkilötietoja voidaan luovuttaa ilman asianosaisen henkilön myöntämää lupaa ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Muissa tapauksissa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry voi luovuttaa keräämiään henkilötietoja vain asianosaisen henkilön suostumuksella. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
Henkilötiedot tallennetaan KVVY Tutkimus Oy:n tietojärjestelmään.
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. KVVY Tutkimus Oy kehittää turvajärjestelyjään vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Manuaaliset aineistot ja rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry poistaa henkilötiedot tai anonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koske-vista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun Kokemäen-joen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on vastaanottanut pyyntösi.
Voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi myöhempään henkilötietojesi käsittelyyn ottamalla yhteyttä meihin, jolloin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry lopettaa henkilötietojesi käsittelyn. Suostumuksen peruuttaminen ei kuitenkaan vaikuta käsittelyyn, johon Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:llä on oikeus tai lain asettama velvoite ilman suostumustasi.
11. Oikeus vaatia tiedon korjaamista
Jokaisella on oikeus vaatia rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista.
Korjaamispyyntö tulee tehdä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava nimi sekä virheelliset ja korjatut tiedot. Pyyntö osoitetaan rekisterin pitäjälle.
12. Yhteystiedot
Jos sinulla on kysymyksiä, kommentteja tai huomautuksia Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn ja sen tietosuojaehtojen ja soveltuvan lainsäädännön noudattamiseen liittyen, otathan yhteyttä.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
KVVY Tutkimus Oy Patamäenkatu 24, 33900 TAMPERE
03 2461 111
etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Tallentavan kameravalvontajärjestelmän tietosuojaseloste
Seloste rekisterinpitäjän käsittelytoimista (EU) 2016/679
1. Rekisterin pitäjä
KVVY Tutkimus Oy
2. Rekisterin vastuuhenkilö
Toimitusjohtaja
Jukka Mattila
KVVY Tutkimus Oy
3. Tietosuojavastaava
Järjestelmäasiantuntija
Marko Koskinen
KVVY Tutkimus Oy
4. Yleistä
KVVY Tutkimus Oy tarjoaa vesi- ja ympäristötutkimuspalveluja omistajansa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Ry:n jäsenistölle ja ulkopuolisille asiakkaille. KVVY Ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää vesien- ja ympäristönsuojelua sekä hoitoa toimialueellaan. Näistä toimijoista käytetään seuraavassa nimitystä KVVY.
Henkilötiedoilla tarkoitetaan seuraavassa mitä tahansa tietoa, mikä yksilöi luonnollista henkilöä. KVVY Tutkimus Oy ylläpitää korkeatasoista yksityisyydensuojaa. Lue tämä seloste huolellisesti, jotta tiedät, miten ja mitä tarkoitusta varten käsittelemme henkilötietojasi
5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Tallentavan kameravalvontajärjestelmän tarkoitus on työntekijöiden ja muiden tiloissa oleskelevien henkilökohtaisen turvallisuuden varmistaminen ja omaisuuden suojaaminen, turvallisuutta, omaisuutta tai tuotantoprosessia vaarantavien tilanteiden ennaltaehkäiseminen tai selvittäminen.
Valvontakamerat kuvaavat kiinteistön välitöntä ympäristöä ja piha-aluetta. Sisätiloissa kamerat sijaitsevat pääovilla ja tärkeimmillä kulkureiteillä.
6. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely
KVVY Tutkimus Oy kerää ja käsittelee henkilötietojasi vain lain sallimalla tavalla. Jos lainsäädäntö edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on pyydettävä rekisteröidyn suostumus, pyydämme sinulta suostumuksen ennen henkilötietojesi käsittelyn aloittamista.
Kameravalvonnasta tiedotetaan alueelle saapuville asianmukaisilla kylteillä. Kameravalvotulle alueelle saapumisen jälkeen sillä oleskelun jatkaminen antaa perusteen valvontakameran kuvassa näkyvän henkilön tietojen rekisteröinnille tässä selosteessa kerrotulla tavalla.
7. Rekisterin tietosisältö
Valvontakameroiden kuvatallenne.
8. Henkilötietojen säilyttäminen ja siirtäminen
Rekisterin tietoja säilytetään niin kauan, kuin ne ovat tarpeen kameravalvonnan tarkoituksen toteutumiseksi, kuitenkin enintään yhden (1) vuoden ajan. Erityisen syyn vuoksi tallenteita voidaan säilyttää pidempäänkin.
KVVY:n keräämiä henkilötietoja luovutetaan ainoastaan viranomaisen määräyksestä, jos asia koskee rikoksen tutkintaa tai KVVY Tutkimus Oy on muutoin velvollinen luovuttamaan kyseisen tiedon lain tai viranomaisen päätöksen nojalla. Henkilötietoja ei luovuteta Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
9. Henkilötietojen suojaus ja poistaminen
KVVY Tutkimus Oy suojaa tietoja asianmukaisin hallinnollisin ja teknisin toimenpitein esimerkiksi katoamisen, muuntumisen tai asiattoman käsittelyn varalta. Kehitämme turvajärjestelyjämme vastaamaan teknologian jatkuvaa kehittymistä ja muuttuvaa toimintaympäristöämme.
Henkilörekisteriä käsittelevät rekisterinpitäjän valtuuttamat henkilöt käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Rekisterin tietojen käsittelyssä käytettävät laitteet sijaitsevat lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot soveltuvan lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että KVVY Tutkimus Oy poistaa henkilötiedot tai pseudonymisoi ne silloin, kun tarkoitusta henkilötietojen käsittelylle ei enää ole.
10. Henkilötietojen muuttaminen, poistaminen ja tarkastaminen
KVVY Tutkimus Oy korjaa tai poistaa epätäsmällisen tai puutteellisen tiedon pyydettäessä tai havaittuaan tämän. Sinulla on oikeus saada maksutta kopio itseäsi koskevista henkilötiedoista, joita käsittelemme. Tarkastuspyyntö tulee tehdä kirjallisesti rekisterin pitäjälle allekirjoitettuna ja sisältäen nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Tarkastuspyynnössä tulee ilmoittaa tiedon etsimiseksi paikka ja tarkka aika, jolloin kuvaaminen olisi tapahtunut ja oma kuva rekisteröidyn tunnistamista varten.
Kopio henkilötiedoista lähetetään rekisteröimäämme osoitteeseesi yhden kuukauden kuluessa siitä, kun KVVY Tutkimus Oy on vastaanottanut pyyntösi.