Sonnanjoella kunnostettiin elintilaa taimenelle

Julkaistu: 22.11.2022
Kategoriat: Kalat ja kasvit, Vesiviesti-blogi, Yhdistys

KVVY Yhdistyksen asiantuntijuudelle oli tarvetta, kun syyskuussa Jaalan Sonnanjoella Kouvolassa kunnostettiin kolme koskialuetta: Myllykoski, Seppälänkoski ja Tuomaankoski.

Kouvolan Jaalassa sijaitsevalla Sonnanjoella tehtiin tänä syksynä mittava koneellinen kunnostus, jossa kokenut virtavesiasiantuntijamme Heikki Holsti oli tärkeässä roolissa. Vesialueen omistaa Jaalan-Palojärven osakaskunta, ja hankkeen rahoittajana toimi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomainen. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:lle (KVVY Yhdistys) annettiin toimeksiantona koko projektin organisoiminen, johon kuului suostumusten kerääminen maanomistajilta, hankkeesta tiedottaminen, yleisötilaisuuden järjestäminen sekä varsinaisten kunnostustoimien konetyön ohjaaminen. Heikki Holsti vastasi projektista ja kunnostusten toteuttamisesta.  -Koneelliset kunnostukset eivät ole arkipäivää, ja on hienoa, että toteutetaan näin isoja hankkeita. Oli ilo päästä mukaan toteuttamaan kunnostustöitä Sonnanjoella yhdessä vesialueen omistajan ja paikallisten ihmisen kanssa, Holsti kiittelee.

Myllykoski kunnostuksen jälkeen.

Sonnanjoki oli kohteena haastava monessakin mielessä. Sonnanjoen reitti on tärkeä erityiskalastuskohde, jonne saapuu perhokalastajia pääkaupunkiseudulta saakka. Sähkökoekalastuksella oli osoitettu, että joen taimenkanta on heikko, ja eivätkä olosuhteet luontaiselle lisääntymiselle olleet hyvät. Kohteessa täytyi yhteensovittaa maanomistajien, kalastajien ja kohteen luontoarvoista huolissaan olevien paikallisten tarpeet. KVVY Yhdistyksessä on kokemusta tämänkaltaisista hankkeista, jossa keskeistä on huomioida eri sidosryhmät ja erilaisten intressien neuvotteleminen, jotta kaikki asianosaiset voivat sitoutua lopputulokseen.

Kunnostus ajoitettiin kalastuskauden loputtua syyskuulle, jolloin taimenen kalastusrauhoitus oli jo alkanut, mutta taimenen kutu ei vielä ole alkanut. Hyvissä ajoin ennen kunnostusten alkua, heinäkuun alussa, järjestettiin Myllykoskella yleisötilaisuus, johon yli 30 paikallista ihmistä ja kalastajaa tuli kuulemaan ja keskustelemaan Sonnanjoen kunnostamisesta. -Vuoropuhelu paikallisten kanssa on tärkeää, ja auttaa ihmisiä ymmärtämään tehtäviä muutoksia ja niiden tarpeellisuutta, Heikki Holsti sanoo.

Kunnostuksessa keskityttiin tekemään lisää lisääntymispaikkoja ja matalaa rantaa pienpoikasten elintilaksi. Kunnostustyöhön oli varattu kaksi viikkoa aikaa, mutta kaikki meni nappiin säitä myöden, ja urakasta selvittiin viikossa. Vesitilanne oli suotuisa eli vesi oli matalalla, ja erityisesti Holsti kiittelee saumatonta yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Hommat hoidettiin sovitusti ja aikataulut pitivät, joten Sonnanjoella oli helppo työskennellä. 

Kunnostuksissa käytettiin yhteensä 3 nuppikuormaa pienpoikaskivikkoa ja 4 kuormaa kutusoraa.

Palautettakin tehdystä työstä on jo ehtinyt tulla. Iso osa on ollut tyytyväisiä muutokseen, mutta toki kun jotain muutetaan, löytyy aina myös niitä, joiden mielestä asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Itsekin intohimoisena perhokalastajana Holsti osaa kuulla ja ymmärtää kalastajien huolenaiheet menetetyistä ottipaikoista. Jo yleisötilaisuudessa tuotiin esiin, että jotkut tutut ottipaikat tulevat muuttumaan ja näyttämään toisenlaisilta kuin ennen.

-Pyrin kunnostuksissa ottamaan erilaiset intressit huomioon. Sanonkin usein, että kunnostustoimia tehdessäni minulla on kalastajana toisessa kädessä perhovapa, ja tutkijana toisessa sähkökoekalastuslaite. Sonnanjoen kunnostaminen on kaikkien etu: kunnostuksen avulla saatiin luotua niin pienille kuin isommillekin taimenille suojapaikkoja joka virtaamaolosuhteisiin, ja vanhojen hyvien ottipaikkojen tilalle tuli runsaammin uusia. Kunnostuksella pyritään turvaamaan taimenen elinmahdollisuudet ja kalastuksen jatkuminen myös tulevaisuudessa, Holsti summaa.

Heikki Holstilla on pitkä kokemus virtavesistä niin kalastajana kuin tutkijanakin.

Tämänkertaisessa urakassa kunnostettiin kolme koskea: Myllykoski, Seppälänkoski ja Tuomaankoski. Työ voi mahdollisesti jatkua ensi vuonna, sillä reitillä ylempänä on vielä 3-4 koskea kunnostamatta. Kohteen luontoarvoja kartoittanut paikallinen Kymijoen vesiensuojeluyhdistys on hankkeessa puolueettoman tarkkailijan roolissa. He tulevat tutkimaan taimenkantaa sähkökoekalastamalla ensi vuonna loppukesästä, jolloin saadaan ensimmäiset suuntaa antavat tulokset tämän vuotisen kunnostuksen onnistumisesta. Jäämme jännityksellä odottamaan uutisia Sonnanjoelta!

Kuvat:

Heikki Holstin kuva: Marja-Liisa Suomalainen, muut Heikki Holsti

Yle ja Kouvolan Sanomat uutisoivat aiheesta:

Linkki ylen uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-12616630

Kouvolan Sanomat: https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/4982964 (maksullinen)

Instagram-video Sonnanjoelta kunnostuksen jälkeen.

Tarkastele 360 asteen kuvia Sonnanjoesta Google Maps-palvelusta:

Myllykosken niska ennen kunnostamista.

Myllykosken niska kunnostuksen jälkeen.

Myllykoski ennen kunnostamista.

Myllykoski kunnostuksen jälkeen.

Seppälänkosken niska ennen kunnostamista.

Seppälänkosken niska kunnostuksen jälkeen.

Tuomaankoski kunnostuksen jälkeen.


Soita meille Soita meille