Vuoden 2018 toimet

Hauki-istutukset keväällä 2018

Vuoden 2018 hauki-istutukset päästiin toteuttamaan vasta kesäkuun alussa. Myös kevät 2018 oli edellisen vuoden tavoin pitkään poikkeuksellisen kylmä, eikä toukokuun poikkeuksellinen hellejakso helpottanut poikasten saatavuutta. Poikkeuksellisen kevään takia poikastuottajalta saatiin vain 120 000 hauen vastakuoriutunutta poikasta tilatun 300 000 sijaan.

Pituudeltaan 14–15 mm poikaset istutettiin yhdellä istutuskerralla ja samalla menetelmällä kuin edeltävänä vuonna. Poikaset levitettiin veneistä mahdollisimman lähelle rantojen kasvillisuusvyöhykkeitä. Kirkkojärven vesikasvillisuuden tilanne havaittiin kuitenkin vähintään yhtä huolestuttavaksi kuin vuonna 2017. Vesiruton ja niitä peittävän viimevuotisen rihmaleväkasvuston runsaus esti soutamisen rantojen tuntumassa.

Kasvillisuus on järvellä paikoin niin läpitunkematonta, ettei se enää tarjoa parasta mahdollista suojaa edes kalan poikasille. Kasvillisuuden runsaus tullee aiheuttamaan happiongelmia myös tänä vuonna. Ruttokasvuston ulkoreunalla havaittiin poikkeuksellisen suuria määriä n. 15 mm pituisia särjen poikasia. Vaikuttaa siltä, että toukokuun helteet ovat suosineet ainakin särjen lisääntymistä.

Hauki-istutukset toteutettiin kesäkuun alussa.

 

Sähkökoekalastukset syksyllä 2018

Tehtyjen hauki-istutusten vaikutusta arvioitiin syyskuussa tehdyillä rantavyöhykkeen sähkökoekalastuksilla. Tuloksia verrattiin samoilla koealoilla vuonna 2015 tehtyyn poikastilanteen lähtötasokartoitukseen sekä syksyn 2017 tuloksiin. Rantavyöhykkeestä saatiin syksyn 2017 tavoin niukasti vuosina haukia. Ranta-Koiviston suunnalla erittäin runsaana esiintyvä vesirutto haittasi jälleen sähkökoekalastusta. Ruttokasvuston lomassa vesi oli erittäin kirkasta, mutta kalat eivät näytä siellä viihtyvän. Sen sijaan Kuohunlahteen johtavan siltarummun edustalta vesiruttokasvustot olivat merkittävissä määrin laonneet kesäkuun alun jälkeen. Veden vaihtuvuus oli oli koekalastusten aikaan hyvä. Syksyn 2018 koekalastuksen saaliina saatiin runsaasti särkiä ja ahvenia sekä joitakin haukia.

 

Hoitokalastus vuonna 2018

Kirkkojärvellä tehtiin syksyn 2017 tapaan myös hoitokalastusta Kangasalan kunnan tilauksesta. Haukien ja erityisesti hauen poikasten määrää seurattiin hoitokalastussaalista havainnoimalla. Vuoden 2018 hoitokalastuksen yhteydessä kalastusnuotalla saatiin avovesialueelta huomattavan paljon pienikokoisia 13 – 30 cm haukia, kun vuonna 2017 vastaavan pyynnin saaliina vain yksittäisiä pikkuhaukia. Vesirutto on tehnyt rantavyöhykkeestä epäsuotuisan habitaatin kaloille, jolloin pienet hauet siirtyneet epätyypillisesti avoveteen särjen poikasten perässä jo kesällä/alkusyksyllä 2018. Nuotalla saatujen haukien pituusjakaumassa vuosiluokat eivät täysin erottuneet yksilöiden koon perusteella. Kokojakauman limittyminen saattaa olla seurausta luontaisen lisääntymisen ja eri istutuserien välisistä kasvueroista.

 

 

Ota yhteyttä:

Heikki Holsti

Kehityspäällikkö
Hankevastaava
Puh. 03 246 1259

Ari Westermark

Kalastotutkija
Puh. 03 246 1218


Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muodossa: etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Soita meille Soita meille