Kuukauden konkari: Hannu Wirola

KVVY ry:n pitkäaikaisin hallituksen jäsen diplomi-insinööri Hannu Wirola on taustajoukoissa tukenut yhdistyksemme kasvua. Hän piti osaltaan huolta, että KVVY:n laboratorioon hankittiin riittävästi aikansa parasta laitteistoa. Osin hänen ansiotaan on myös se, että laboratorioomme ryhdyttiin luomaan laatujärjestelmää. Mallia siihen Wirola sai virkatehtävissään Pirkanmaan ympäristökeskuksen laboratoriosta, joka myöhemmin siirtyi KVVY:n omistukseen.

Hannu Wirola on tehnyt pitkän työuran ympäristöviranomaisena. Nykyisessä Pirkanmaan ELY-keskuksessa ja sen edeltäjissä hän työskenteli muun muassa tutkijana, toimitusinsinöörinä, suunnittelijana, valvojana sekä rahoitukseen liittyvissä tehtävissä. Myöhempään uraan kuului lukuisia johtotehtäviä osastopäälliköstä ja lupapäälliköstä aina toimialajohtajan ja keskuksen johtajan viransijaiseksi.

– Tulin kahlanneeksi jokseenkin kaiken talossa. En olisi hallinnossa viihtynyt niin kauaa, jos en olisi saanut vaihtaa paljon tehtäviä, Wirola arvelee.

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen hallitukseen Wirola päätyi 1985. Muut hallituksen jäsenet olivat yleensä teollisuuden edustajia tai kuntien virkamiehiä, mutta Wirola astui tehtävään luottamushenkilönä. Hän toimi Kangasalan vesilautakunnan puheenjohtajana. Kun silloinen kunnaninsinööri Juhani Almonkari siirtyi toisiin tehtäviin, hallituspaikka KVYY:ssä vapautui.

– Jussi totesi, että Kangasalan täytyy pitää tämä paikka, mutta kunnassa ei ole yhtään sellaista henkilöä, jonka sinne voisi lähettää. Mutta kun sinä olet vesilautakunnan puheenjohtaja ja tunnet vesiasiat, mene sinä. Viihdyin sitten tehtävässä neljännesvuosisadan. Edustin hallituksessa Kangasalan lisäksi muitakin kaakkoisen ja itäisen Pirkanmaan silloisia itsenäisiä kuntia.

Wirolan työnantaja valvoi jossain määrin KVVY:n toimintaa. Kaksoisroolia ei Wirolan mukaan nähty missään vaiheessa ongelmalliseksi.

– KVVY:n hallitushan ei puuttunut yhdistyksen operatiiviseen työskentelyyn, ei siinä koettu ristiriitaa. Minähän saattaisin olla vieläkin vesiensuojeluyhdistyksen hallituksessa, jos vesi- ja jätelaboratoriotamme ei olisi myyty KVVY:lle 2009. Siinä vaiheessa jäin pois, koska siirryimme selkeästi tilaajarooliin ja tilaaja on vielä viranomainen. Jääviysasiat ovat ajanolossa muuttuneet. Tänä päivänä tulkitaan herkemmin sen mukaan, miltä asia näyttää ulospäin, vaikka faktisesti ei olisikaan jäävi.

Laatu ja reklamaatiot kiinnostivat

KVVY ryhtyi 1990-luvulla määrätietoisesti parantamaan laboratoriotyönsä kokonaislaatua kemisti Sirpa Väntsin johdolla.

– Vesiensuojeluyhdistys teki laatujärjestelmänsä kehittämisessä mielestäni valtavan hienon ja tuloksellisen työn. Tässä olin mielestäni vähän vaikuttamassakin asioiden kulkuun, ainakin osasin esittää inhottavia kysymyksiä, Wirola naurahtaa.

– Olin hallituksen edustajana aina KVVY:n laatukatselmuksissa. Erityisen kiinnostunut olin asiakkailta tai muilta tahoilta tulleiden reklamaatioiden hoidosta: miten niihin oli vastattu, ja jos ne olivat aiheellisia, miten vastaavat virheet esimerkiksi analytiikassa voitaisiin jatkossa välttää.

– Hallituksen suuntaan vein toisaalta viestiä, mitä laatukatselmuksissa havaittiin. Sitä kautta tuli esille huomattavan paljon erilaisia henkilöstöasioiden toiveita ja parannusehdotuksia päättäville luottamushenkilöille. Laitehankinnat korostuivat, laboratoriossa oltiin joihinkin aikoihin pikkuisen liian tiukoilla, jos esimerkiksi turhan pitkään käytössä ollut laite hajosi. Uskon, että ainakin laitevarmuutta saatiin kauttani parannettua.

Nykyisessä KVVY:n toiminnassa Wirolaa huolettaa eniten jäsenistön asiakasuskollisuus.

– Vesiensuojeluyhdistyksellä on tosi kovia vahvuuksia: hyvä alueiden tuntemus, pitkät aikasarjat, osaavaa henkilökuntaa. Lähtökohdat kehittämiseen ovat todella hyvät. Minulla ei ole viisastenkiveä, miten tämän markkinointivaltin saisi hyödynnettyä kilpailun ja kilpailutuksen tiimellyksessä, miten pitää kiinni asiakkaista. Ikäviä uutisia kuulee silloin tällöin kotokunnasta lähtien, ettei ostetakaan palveluita omalta yhdistykseltä. Välillä ihmetyttää, että tällainen konsultti hylätään. Kun ostaa yhdistykseltä, ostaa paljon enemmän kuin vain sen tilauksen.

Katselmustoimitukset kytkivät yhdistykseen

Jo ennen hallituspaikkaa Hannu Wirola tunsi työnsä puolesta KVVY:n, erityisesti laboratoriomme. Taustalla olivat vesistöjen katselmustoimitukset, joita Wirola nimettiin vetämään. Niissä piti perehtyä kuormitus- ja yhteistarkkailun tuloksiin, jotka taas kuuluivat KVVY:n ydintoimintaan. Siihen liittyi kiinteästi yhdistyksemme laboratorio, johon Wirola siten piti paljon yhteyttä vuodesta 1983 lähtien.

– Tutkijavaiheessa en vielä ollut vesiensuojeluyhdistyksen kanssa juurikaan tekemisissä. Silloinen esimieheni Pentti Rantala ehdotti minulle toimitusinsinöörin tehtäviä. Siihen maailmanaikaan esimerkiksi kaikki isommat jätevesiluvat ja vesitaloushankkeet käsiteltiin luvan valmisteluvaiheessa paikallistasolla niin sanotussa katselmustoimituksessa toimitusinsinöörin johdolla.

Katselmuksessa oli mukana työnantajastaan irrotetun toimitusinsinöörin lisäksi avustava virkamies kuten kalabiologi tai limnologi sekä niin sanonut uskotut miehet kuten maaoikeuden lautamiehet tai kunnanvaltuuston valitsemat uskotut miehet.

Opas vesialueiden omistajille

– Katselmustoimituksissa sain perehtyä myös korvausasioihin. Ympäristönsuojelussa usein unohtuu se tosiasia, että rannikko- ja sisävesialueemme ovat valtaosiltaan yksityistä omaisuutta, vaikkakin hyvin usein jakokunnittain, osakaskunnittain yhteisomistuksessa, Hannu Wirola muistuttaa.

Wirolan mukaan edes KVVY:n hallituksessa ei asiaa riittävästi ymmärretty. Riitakysymyksiä on ratkottu vesioikeudessa kuulematta aidosti osakaskuntaa.  – Päätöksiä tekevistä pöydistä on puuttunut omistaja, jolle vahingot aiheutuvat.

Mahdollisissa vahinkotilanteissa päästöluvan saanut on korvausvelvollinen vesialueiden omistajille ja muille osallisille. Korvauslajeja on paljon, yksi niistä on käyttöoikeuskorvaus, joka luvan saaneen kuuluu maksaa alueen käytöstä, vaikkei vahinkoa syntyisikään. Esimerkkinä Wirola mainitsee järven pohjaan asennetun purkuputken.

Omistajat eivät aina ole perillä korvausoikeudestaan eivätkä varsinkaan sen yksityiskohdista. Niinpä Wirola on kirjoittanut aiheesta opaskirjoja kuten Vesialueen omistajan edunvalvonta.

– Pelkkä ”vastustamme” ei johda mihinkään. Hanke harvoin perutaan, mutta esimerkiksi purkuputken sijaintiin ja toteutustapaan voi vaikuttaa. Sen sijaan että putken painoihin jätetään pyydyksiä repiviä teräviä kulmia ja kiinnikkeitä, painosta on mahdollista tehdä sileä ja pyöreä.

Pientilalta vesitekniikan oppiin

Hannu Wirola syntyi 1952 ja vietti nuoruutensa nykyisillä asuinsijoillaan perheen pienviljelystilalla Kangasalan Tiihalassa. Hän sai mielestään hyvän kotikasvatuksen, vaikkakin elämä seitsemän lapsen perheessä oli taloudellisesti tiukkaa. Puoliorpona vapaaoppilaaksi pääsy mahdollisti koulunkäynnin.

Lukion jälkeinen uranvalinta oli vaikeaa, kun lähes kaikki tuntui kiinnostavan, niin lääketiede, avaruusteknologia, sotilasura kuin teknillinen fysiikka ja rakentaminenkin. ­Armeija-aikana Wirola lopulta haki Tampereen tekniseen korkeakouluun. Tosin valinnanvaikeus jatkui.

– Elinaikani maailmanhistorian suurista tapahtumista minulla nousee yhä ykköseksi ihmisen astuminen kuuhun. Ehkä siksikin valitsin teknillisen fysiikan pääsykokeet, mutta jäin nipin napin ulkopuolelle. Kakkosvaihtoehtona minulla oli rakentaminen, ja aloitinkin opiskelut rakennusosastolla. Mutta sitten alkoi uusi arpominen, mikä olisi lopullinen suuntautumisvaihtoehto. Varmaan sattuma astui tässä kohtaa peliin.

Tampereelle oli vastikään perustettu vesitekniikan oppituoli, jonka professoriksi tuli Matti Viitasaari vesihallituksen teknisestä tutkimustoimistosta.

– Täytyy sanoa, että Matin näytösluento ja ammattiaineiden esittely oli vain niin valloittava, että otin sitten vesitekniikan pääaineeksi. Mutta lähes yhtä suurina ammattiaineina lueskelin myös maamekaniikkaa ja pohjarakennusta sekä lyhyenä oppimääränä rakennusgeologiaa. Ehkä vähän ajattelin sitäkin, että jos alkaa vesitekniikka maistua puulta, katsotaan sitten muut jutut.

Wirola ymmärsi valintoineen olevansa tiukasti ajan hermolla, sillä erityyppisiä vesiprojekteja oli käynnistetty paljon paikallisesti ja valtakunnallisesti vedenhankinnasta ja -huollosta jäteveden käsittelyyn. Myös sivuaineiden osaajista oli kysyntää, kun esimerkiksi maanalaisten kalliotilojen louhiminen yleistyi kuten Tampereen Hervannassa.

Asiantuntijaura alkoi jätevesistä

Päästyään töihin Tampereen vesipiirin vesitoimistoon Hannu Wirola ryhtyi tekemään vuonna 1977 kokeellista tutkimusta jätevesistä.

– Olin todella paljon työpaikkani laboratorion kanssa tekemisissä ja opin aika hyvin tuntemaan, mitä kaikkea laboratoriossa tapahtuu näytteenotosta tuloksiin. Tällä oli merkitystä myös urani jatkolle. Halusin mahdollisimman tarkoin tuntea ihmisten toimenkuvat myös käytännössä.

Diplomityön aiheeksi valikoitui Pentti Rantalan aloitteesta Tampereen kaupungin ja Takon tehtaan jätevesien yhteiskäsittely.

– Minulla oli työpaikallani pienoispuhdistamot laboratorion alapuolella autotallin nurkassa. Sieltä toimitin valtavasti näytteitä laboratorioomme. Tavoite oli selvittää biologis-kemiallisen puhdistuksen tehoa erilaisilla jätevesien seossuhteilla. Yhteiskäsittely toimi hyvin: ravinteettomat teollisuusjätevedet saivat fosforin ja typen asumajätevesistä, teollisuuden jätevesien kuidut taas tehostivat yhteispuhdistamon selkeyttämön toimintaa.

Yhdyskuntien ja teollisuuden yhteisiä puhdistamoita ei tuohon aikaan juurikaan ollut, eivätkä ne vihreää valoa näyttävistä selvityksistä huolimatta yleistyneet myöhemminkään. Wirolan mukaan yksi syy saattoi olla pelko siitä, että massiiviseen laitokseen sijoitetut rahat menevät hukkaan, jos tehdas muuttaakin tuotantoaan tai lopettaa toimintansa.

Wirola jatkoi tutkimustyötä vuonna 1979 käynnistyneessä Sitran teollisuusjätevesiprojektissa. Siinä selviteltiin erityisesti metsäteollisuuden biologista puhdistustekniikkaa, jossa ravinteita kyettäisiin kierrättämään prosessin sisällä. Wirolan mukaan tekniikkaa ei kuitenkaan suunnitellussa muodossa lähdetty missään toteuttamaan. Hänen myöhemmällä virkaurallaan vesientutkimus jäi jo taka-alalle.

– Vesiensuojeluun olen aina suhtautunut fanaattisuuden sijasta hyvin pragmaattisesti: jotain konkreettista täytyisi tehdä. Tämä tarve varmaan tuli varhaisnuoruudesta, jolloin Kangasalan Kirkkojärven jätevedet vyöryivät kotinurkille, merkit näkyivät Roineessa asti. Toinen iholle tullut ympäristöasia oli, kun naapurien rypsimyrkytykset tuhosivat isävainaan kukoistavan mehiläistarhan.

– Uskon yhä insinööritieteisiin, siihen että ympäristöongelmiinkin löydetään aina lopulta ratkaisut. Menetelmien ei aina tarvitse perustua pelkkään kovaan tekniikkaan, käytössä ovat mikrobiologia, biotekniikat ja monet muut keinot. Tämän oikeastaan haluaisin viestiä myös nykypolitiikoille, joilla suhteellisuudentaju tuntuu olevan kateissa: kyllä me ”teknokraatit” nämä asiat pystymme ratkomaan, ei kannata vouhottaa liikaa.

Kalataloutta ja maanpuolustusta

Hannu Wirolan harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat kotiseututyö, maanpuolustus, metsänhoito, metsästys sekä kotitarvekalastus ja ravustus. Reservin kapteeni on mukana vapaaehtoisen maapuolustuksen lukuisissa luottamustehtävissä. Hän on toiminut pitkään myös kalatalouden luottamustoimissa paikallistasolta aina Suomen kalatalouden keskusliiton johtokuntaan ja Vesienomistajien neuvottelukuntaan.

– Minulle on tärkeää vesien hyvinvoinnissa se, että vedet pysyvät kalastettavina. Erityisesti haluan tuoda esille kotitarvekalastajat, jotka jätettiin tyystin pois vuoden 2015 kalastuslaista. Kalastukseen on muitakin perusteita kuin virkistys- tai taloudellinen tarve. Kun pyytää kalan itse, saa syödäkseen tuoretta huippulaatua. Virkistyskalastus on jotain muuta. Minä lähden kalaan saadakseni kalaa – jos en saa, en myöskään virkisty.