Kuukauden konkari: Harri Westerling

KVVY:n alkuvuosina yhdistyksen tärkein tehtävä oli vesientarkkailun ohella hankkia uusia maksavia jäseniä, kun tutkimuksista ei vielä saatu tuloja. – Jäsenhankinta matkoineen vei lähes kaiken aikani, muistelee KVVY:n historian pitkäaikaisin toiminnanjohtaja Harri Westerling. Kaikkein tyytyväisin ensi vuonna 90 täyttävä limnologi on siitä, että löysi aikoinaan niin hyviä työntekijöitä. – Paljon enemmän minun vain olisi pitänyt antaa heille aikanaan arvostusta, hän murehtii menneitä työvuosia arvioidessaan.

Jos pitäisi mainita vain yksi nimi KVVY ry:n historiasta, yhdistyksen vanhojen työntekijöiden mieleen tulee vääjäämättä entinen toiminnanjohtaja Harri Westerling. Legendan mainitsivat omissa haastattelussaan lähes kaikki muut Kuukauden konkarit. Westerling mielletäänkin yhdistyksen kasvun kantaisäksi, hengen luojaksi ja tärkeäksi tukihahmoksi.

Palataan siis vielä hetkeksi aivan alkuun ja kuunnellaan mietteitä yhdistyksen alkutaipaleelta.

Ensimmäinen toiminnanjohtaja diplomi-insinööri Eero Kajosaari käynnisti yhdistyksen parin työvuotensa aikana ja loi toiminnan suuntaviivat. Niistä oleellisin oli seurata alueen vesistöjen tilaa. Suuri osa työajasta kului matkoilla, sillä Kajosaari kiersi kunnissa ja teollisuuslaitoksissa kertomassa juuri voimaan tulleesta uudesta vesilaista ja siitä aiheutuvista velvoitteista vesistöjen kuormittajille. Eero Kajosaari kertoi tästä pioneeriajasta yhdistyksemme 50-vuotishaastattelussa (pdf).

Harri Westerling jatkoi työtä vuodesta 1964. Matkapäivät sen kuin lisääntyivät.

– Jäsenhankinta oli kiivasta, olin koko ajan reissussa. Ihmiset eivät tienneet mitään yhdistyksestä, kaikille piti ensin kertoa, mistä on kysymys. Pian sitten jäsenistöön kuuluivatkin paria lukuun ottamatta kaikki toimialueen kunnat ja kasvava osa teollisuutta, Westerling muistelee alkuvuosiaan yhdistyksen johdossa.

Myös lisääntyvään ja monipuolistuvaan toimintaan tarvittiin osaajia. Westerling kertoo houkutelleensa aluksi kaksi laboranttia opiskeluaikaisesta työpaikastaan. Kymmenessä vuodessa hän oli palkannut pelkästään KVVY:n laboratorioon toistakymmentä valitsemaansa työntekijää; yhteensä yhdistyksen väkimäärä ylsi kolmeenkymmeneen.

Vapauden tunne korvasi menetetyt vapaaillat

Maamme ensimmäisen vesiensuojeluyhdistyksen alkuvuodet ottivat koville, vaikka toki antoivatkin paljon.

– Työt tulivat mukaan kotiin, vaimoni Pirkko siitä usein valitti. Jos ei päivä riittänyt, töitä tehtiin illalla kotona. Yksin en olisi yhdistyksessä kuitenkaan mitenkään pärjännyt.

Uudet ja nuoremmat vesiensuojeluyhdistykset myös kyselivät neuvoja toimintansa alkutaipaleella ensimmäiseltä yhdistykseltä. Westerling jakoikin auliisti kokemuksiaan muiden yhdistysten käyttöön. Yhteistyöstä hän mainitsee erityisesti Kuopiossa toimipaikkaansa pitävän silloisen Savon vesiensuojeluyhdistyksen.

Vesistöjen yhteistarkkailun luomisessa 1960-luvulla Harri Westerling oli tiiviisti mukana. Saman vesialueen yhteiset vesitutkimukset toivat kustannushyötyjä kaikille osapuolille.

Oman aikansa tärkeistä kehityspoluista yhdistyksessä Westerling ottaa vielä esiin kalaosaston perustamisen.

– Yhdistyksen työvaliokunnassa siitä puhuttiin, että yhdistykselle tarvitaan kalatalousosasto. Saimmekin sitten sitä käynnistämään innokkaan Jukka Mankin suoraan yliopistosta Turusta. Sellaista ei ollut muissa yhdistyksissä pitkään aikaan.

Työnsä parhaaksi puoleksi Harri Westerling mainitsee vapauden.

– Sain toimia kuin oman firman johtaja, vaikka olinkin vain yhdistyksen toiminnanjohtaja. Olisi se muuten voinut olla jo silloin osakeyhtiö, nythän vasta on KVVY:kin ottanut yhtiömuodon käyttöön.

Kalataloussäätiöstä vesiensuojeluun

Harri Westerling syntyi 1932 Helsingissä. Koulunkäyntiä katkoi sota-aika, jona vanhemmat muuttivat Kauniaisiin. Ylioppilaaksi Westerling kirjoitti Espoon puolella olevasta Viherlaakson yhteiskoulusta ja onnistui saamaan opiskelupaikan Helsingin yliopistosta. Limnologiasta hän kuuli vasta vuoden opinahjossa aherrettuaan ja päätyi sitten sitä lukemaan.

Westerling muistelee, että limnologian opiskelijoita oli hänen vuosikurssillaan vain viisi, joista hän ensimmäisenä lähti alan töihin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

– Ei löytynyt heti tämän alan ihmiselle hommia vesihallituksesta, olinkin siten ensin töissä Helsingissä Kalataloussäätiössä. Avioiduttuani ja valmistuttuani 1961 limnologiksi Tampereelle haettiin juuri perustettuun Hämeen vesiensuojeluyhdistykseen toiminnanjohtajaa. Hain tehtävään, mutten päässyt.

Sitten Kouvolaan vuonna 1962 perustettuun Kymijoen vesiensuojeluyhdistykseen etsittiin ensimmäistä toiminnanjohtajaa. Sijainti ei Westerlingiä miellyttänyt, mutta entiset opiskelukaverit kehottivat hakemaan, ja hän tuli valituksi.

– Nollasta lähdettiin: piti hommata kaikki huonekaluista lähtien ja löytää henkilökuntaa, puhelinkin oli aluksi ikkunalaudalla. Hankkimaani hienoa pöytää väki tuli sitten ihastelemaan joukolla, se on olemassa vieläkin, Westerling hymähtää.

Toinen haku Tampereelle tärppäsi

Reilun vuoden kuluttua Westerling kuuli, että Hämeen yhdistyksen eli nykyisen KVVY ry:n johtoon valittu ja hänen ennestään tuntemansa Kajosaari on lähdössä muihin tehtäviin, joten hän haki paikkaa uudestaan. Nyt hänelle oli kertynyt jo kokemusta vesiensuojelutyöstä. Tärkeintä oli hyvin alkaneen vesistöjen tarkkailun kehittämiseksi saada uusia jäseniä ja löytää päteviä työntekijöitä erityisesti laboratorioon. Näihin hän keskittyi Hämeeseen päästyään.

– Tampereella oli tullessani 1964 vain kaksi työntekijää. Kun jäin eläkkeelle 1998, meitä oli nelisenkymmentä. Kai minä sitten jotain osasin antaakin, kun ihmeellisesti ovat ihmiset KVVY:ssä viihtyneet pitkiä aikoja.

– Tuonaikainen maailma oli kuitenkin ihan erilainen kuin nykyinen. Omat ansioni näen lopulta aika vähäisiksi. Enintään ehkä osasin valita yhdistykseen parhaita osaajia joka alalle, ja kai minulla oli siinä myös vähän tuuriakin. Mitään kitkaa henkilövalinnoissa ei myöskään ollut yhdistyksen hallituksen kanssa. Ilmoitin, että tämän ja tämän henkilön olen nyt palkannut, ja se kelpasi.

Muuttunut maailma pani haikailemaan lähtöä

Yhdistyksen toimiala laajeni ja väkimäärä kasvoi, työmenetelmätkin kehittyivät nopeasti. Tietokoneiden tullessa 1980-luvulla Westerling havahtui, että ehkä tarvitaan jo uusi sukupolvi kasvua luotsaamaan.

– Kahdesti otin asian lounaalla puheeksi hallituksen puheenjohtajan kanssa. Olin jo valmis lähtemään, mutta eivät päästäneet. Kuntien edustajat sanoivat, että et sinä mihinkään lähde, olet siihen asti, kunnes eläkeikä koittaa. Tietokonekin kannettiin pöydälleni, mutta en minä sillä oikeastaan mitään tehnyt.

– Olen hyvään aikaan elänyt ja saanut tehdä töitä. Seuraajani Reijo Oravainen oli ollut talossa jo pitkään ja ehtinyt perehtyä kaikkeen. Niinpä kapulan siirto hänelle sujui täysin kitkattomasti. Kysyin vain, että sopisiko, ja asia oli sillä selvä. Työvaliokunta ja hallitus sitten vahvistivat valinnan.

Eläkkeelle jäätyään Westerling piti vielä kymmenisen vuotta yhteyttä yhdistyksen työvaliokuntaan ja vesiensuojelun avainhenkilöihin vähintään kerran vuodessa niin sanotuissa Vesiperän yhteistapaamisissa.

– Silloin oltiin vielä järjissään, Westerling letkauttaa ja viitannee lähinnä omaan terveydentilaansa.

Lintubongausta ja kalastusta

Mielenkiinnon kohteikseen Westerling mainitsee kaiken luontoon liittyvän.

– Linnut olivat minulle tärkeitä jo koulu- ja opiskeluaikana. Olimme porukalla Helsingin Vanhankaupunginlahdella aina keväisin lintuja bongaamassa.

Myös marjastus, sienestys ja kalastus ovat aiemmin kuuluneet Harri Westerlingin harrastuksiin. Muutaman vuoden takainen aivoinfarkti ja liikkumista haittaava nivelrikko ovat rajoittaneet harrastamista, vaikeuttaneet muutenkin jokapäiväistä elämää puheen tuottamisesta alkaen. Surua aiheuttaa varsinkin se, että rakkaan kesäpaikan, puolison syntymäkodin hoito pihatöineen Lapualla on jäänyt yhä enemmän vaimon harteille.

– Kyllähän minä rollaattorilla vien puita, lämmitän saunan ja sellaista pientä. Mutta en tiedä, oliko tämä jo viimeinen vuosi, kun kesäpaikkaamme vielä yhdessä jaksamme.