Loiku viitoitti Loimijoen vesienhoidon suuntaviivoja tuleville vuosille

Julkaistu: 02.12.2020
Kategoriat: Loimijoen alue

 

Ympäristöministeriön rahoittama Yhteistyöllä Loimijoki kuntoon (Loiku) -hanke päättyi marraskuun lopussa. Kaksivuotinen hanke tuotti työkaluja, joita käyttämällä Loimijoen vesistöalueen tila saadaan paremmaksi. -Hankkeen näkyvin tulos on Loimijoen pelastusohjelma, kertoo ympäristöasiantuntija Hanna Alajoki. Pelastusohjelma kokoaa yhteen Loimijoen alueen vesien tilaan keskeisesti vaikuttavat tekijät ja vaikuttavimmat keinot vesien tilan parantamiseksi. -Pelkkä ohjelma ei kuitenkaan Loimijokea pelasta, vaan nyt alkaa työ, jolla alueen keskeiset toimijat pyritään sitouttamaan sen toteuttamiseen, toteaa ympäristöasiantuntija Satu Heino. Tarve kokonaisvaltaisen suunnittelun kehittämiselle on tunnistettu myös ministeriöissä. Olemmekin juuri jättäneet avustushakemuksen Maa- ja metsätalousministeriölle Loiku-hankkeen toimien jatkamiseksi. Tieto rahoituksesta saadaan alkuvuodesta.

Toinen Loiku-hankkeen tuottama työkalu on uudenlainen toimintamalli kunnostustoimien suunnitteluun. Mallia kehitettiin Punkalaitumen Nientenojalla. -Ajatuksena on ottaa maanomistajat mukaan kunnostustoimien suunnitteluun alusta alkaen, kertoo mallin kehityksestä vastannut Alajoki. Aluetta katsotaan kokonaisuutena ja toimia suunnitellaan samanaikaisesti maa- ja metsätalousalueille huomioiden myös alueen virkistyskäytön ja luonnon monimuotoisuuden tarpeet. -Maanomistajat on helpompi saada innostumaan toimista, joista he kokevat hyötyvänsä. Vähäjärvisellä alueella erityisen tärkeitä ovat kaikki toimet, joilla voidaan lisätä valuma-alueen veden pidätyskykyä ja sitä myötä hillitä tulvia ja eroosiota, painottaa Alajoki.  Vaikka Loikun hankeaika oli vain kaksi vuotta, on jo 10 kohdetta etenemässä eri rahoituskanaviin ja sitä myötä toteutukseen. Tutustu pilottialueen esittelyvideoon: Nientenojan pilottialueen kunnostustoimet.

Pilottialueen suunnittelumalli ei jäänyt vain Nientenojalle, vaan sitä on jo hyödynnetty Kourajoella, jossa käynnistettiin marraskuussa valuma-alueen kunnostustoimien suunnittelu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoituksella. Loikun jatkohankkeessa malli on tarkoitus jalkauttaa Loimaan Hanhijoelle. Lisäksi mallia tullaan ensi vuonna hyödyntämään Tammelan järviyhdistysten hankkeissa. – Autoimme juuri Heinijärven, Jänijärven, Liesjärven ja Pääjärven yhdistyksiä rahoitushakemusten tekemisessä marraskuun avustushakuun. Näillä kohteilla valuma-aluesuunnittelu käynnistynee ensi keväänä, kertoo Heino toiveikkaana. Lisäksi kunnostuksia toteutetaan tulevana kesänä mm. Huittisten Korkeakoskella ja Loimaan Lappijoella.

Loimijoen alueen vesien tilan paraneminen vaatii kaikkien alueen toimijoiden vahvaa tahtotilaa tarvittavien toimien toteuttamiseksi. Alueen kunnat (Forssa, Huittinen, Humppila, Jokioinen, Loimaa, Punkalaidun, Tammela ja Ypäjä) näyttävät tässä esimerkkiä ja ovat syksyn aikana sitoutuneet KVVY:n vetämän koordinointityön rahoitukseen vuoteen 2024 asti. – On upeaa, että kunnat ovat vahvasti mukana, mutta pelkällä kuntien rahoituksella alueen haasteita ei saada ratkaistua. Toiminnan laajuus onkin täysin riippuvainen hankehauissa onnistumisista ja myös muiden alueen toimijoiden sitoutumisesta työhön myös taloudellisesti, toteaa Satu Heino.

 

Lisätiedot

Loimijoen pelastusohjelma: kvvy.fi/pelastusohjelma

Esite valuma-aluesuunnittelun toimintamallista: Yhteistyöllä valuma-alue kuntoon (pdf)

Video valuma-aluesuunnittelun pilottialueelta: Nientenojan pilottialueen kunnostustoimet

Tarinakartta valuma-aluesuunnittelun pilottialueelta: Loimijoki kuntoon ojanvarsi kerrallaan

Loimijokityön nettisivut: kvvy.fi/ loimijoki

Loimijokityön toimintasuunnitelma vuosille 2021-24 (pdf)

 

Ympäristöasiantuntija Satu Heino puh. 03 246 1207, satu.heino(a)kvvy.fi

Ympäristöasiantuntija Hanna Alajoki puh. 03 246 1231, hanna.alajoki(a)kvvy.fi

Soita meille Soita meille