Ympäristön tila tiivistyy sedimenttinäytteisiin

Vene työnnetään vesille, ja sitten mentiin. Näytteenottajat, ympäristöinsinööri Anton Sundgren ja iktyonomi Pekka Westerling ovat tyytyväisiä, kun järvi on tyyni – se helpottaa näytteenottajan työtä.

Hetki etsitään oikeaa sijaintia. Aallonmurtaja osoittaa veneen kyljen puoliväliin, tuttu rakennus näkyy kallioisen niemen takaa. Syvyys 10,6 metriä. Kohdalla ollaan.

Van Veen -pohjanoudin lasketaan järveen. Kokemuksesta näytteenottajat tietävät, että tässä kohtaa pohja on yleensä kova, ja kouramaisella työvälineellä saa näytteen kahmaistua myös kovemmasta pohjasedimentistä. Kun noudin nostetaan ylös, paljastuu, että pohjassa onkin pehmeää. Kovaksi arvioitu sedimentti leviää hyytelömäisenä tarjottimelle.

Koska pohja on arvioitua pehmeämpää, käyttöön otetaan tavallisesti käytettävä Limnos-pohjanäytteenotin. Näytteenottimessa on kymmenen senttiä halkaisijaltaan oleva läpinäkyvä muoviputki, joka koostuu sentin vahvuisista renkaista. Renkaiden avulla sedimenttinäytteet saa leikattua oikeasta kohdasta. Laitteeseen lisättävien irtopainojen avulla putken muotoinen näytteenotin saadaan uppoamaan pohjaan tarpeeksi.

Pohjanäyte on saatava sentilleen oikein

Oleellista näytteenotossa on oikean näytteenottopaikan lisäksi, että sedimentin pinta ei häiriinny ja näyte tulee oikeista kerroksista. Silloin näytteestä saadaan oikeanlaista ja luotettavaa tietoa. Kun näytteenotin on veneessä, vesi valutetaan ottimesta hyvin hitaasti ja varovasti pois.

Pohjanäytteet otetaan pohjasta 0–2 ja 2–5 sentin syvyydestä. Eri kerrokset kertovat eri ajanjaksoista, esimerkiksi haitta-aineita kartoitettaessa pintakerroksesta löytyy tuoreimmat esiintymät.

Näytteenottolaitteen renkaiden avulla sedimentin eri kerrokset on mahdollista erotella tarkasti. Kun näyte on valunut tarpeeksi, näytteenottimesta käännellään renkaita siten, että oikea kerros saadaan pois laitteesta. Molemmista kerroksista näytteet otetaan muovipurkkeihin ja sen lisäksi pusseihin, joissa haihtuvat yhdisteetkin pysyvät tallessa.

Näytteenottajan työ vaatii kekseliäisyyttä ja ripauksen hulluutta

Näytteenottajan työ vaatii Pelle Pelottoman taitoja, tuumaa Pekka. – Aina tulee yllätyksiä, joku tavara on unohtunut matkasta tai jokin hajoaa. Näytteenottoreissua ei tule pienen asian takia keskeytettyä, koska näytteet on kuitenkin saatava. Voi myös olla, että jotakin tarvittavaa työvälinettä ei ole olemassakaan, ja silloin se täytyy itse tehdä.

Näytteiden ottoa pyritään yleensä järjestelemään niin, että sääolosuhteet hankaloittaisivat työtä mahdollisimman vähän. Huonon sään mukanaan tuomat haasteet hankaloittavat työtä, mutta toisaalta painuvat pitkäksi aikaa mieleen.

– Ääriolosuhteet ovat hienoja kokemuksia, koska normaalistihan oikein huonolla kelillä tulisi oltua vain sisällä, miettii Anton.

Näytteenottajan työn parhaisiin puoliin tuntuu liittyvän ongelmanratkaisu ja selviytyminen. Kun vaikkapa keksii keinon saada jokin näyte, jonka saaminen on osoittautunut hyvin pulmalliseksi. Pekan mukaan aivan paras hetki työssä on, kun on todella kova keli ja pääsee pois maastosta – ja on saanut vielä näytteetkin mukaansa.

Pekan muistilista sedimenttinäytteen ottajalle:

• kaikki tarvittavat välineet mukaan
• oikea näytteenottopaikka
• sedimentin pinta ei saa sekoittua eikä sedimentti painua näytettä ottaessa
• näyte tulee ottaa tarkkaan oikeista kerroksista
• kun näytteenotin on nostettu, vesi pitää valuttaa varovasti pois, ettei sekoittumista tapahdu tässäkään vaiheessa

Teksti ja kuvat: Hanna Määttänen

Blogikirjoitus on osa KVVY:n viestintäharjoittelija Hanna Määttäsen toimittamaa ”Näytteenottajan matkassa”- sarjaa, jossa tutustutaan KVVY:n näytteenottajien työhön ja erilaisiin näytteenottomenetelmiin.